Mielipide: Urpolan ja Urheilupuiston kouluja uhkaa purkaminen — miksi kaupunkilaisille ei ole kerrottu purkamishalun syitä?

Urpolan ja Urheilupuiston kouluja uhataan purkamisella. Koulut ovat isoja, ja niillä on kulttuurihistoriallista merkitystä.

Syyt purkamiselle ovat jääneet epäselviksi. Niistä ei ole juuri kaupunkilaisille kerrottu. Sisäilmahäiriöistä on puhuttu ja korjauksia on tehty, mutta tietoa niistä on annettu niukasti.

Koululaiset on häädetty kalliisiin parakkeihin riippumatta siitä, ovatko valittaneet oireita vai ei. Herää epäily, että sisäilmahäiriöitä on pidetty tekosyynä purkaa koulut ja rakentaa uudet jättikoulut tilalle.

Vaikka tilat korjataan ja saadaan puhtaat tulokset näytteistä, sitkeä toiminnallinen oireilu usein säilyy.

Asiantuntijoiden mukaan Suomessa purkamispäätöksiä on tehty vähien tietojen varassa ja ilman tieteeseen pohjautuvaa syytä.

Mikkelissä en ole huomannut yleisötilaisuuksia, joihin olisi tullut valtakunnan tason asiantuntijoita puhumaan sisäilmahäiriöistä. Kuitenkin koulujen purkaminen ja uusien rakentaminen tulee rahavaikeuksissa rämpivälle kaupungille todella kalliiksi.

Käsitys hometaloista ja sisäilmahäiriöistä on viime vuosina muuttunut. On todettu, että Suomessa puhutaan liikaa rakennusten sisäilmahäiriöistä. Missään muualla Euroopassa ei ole vastaavaa.

Objektiivista faktatietoa ei kuitenkaan ole tarpeeksi. Suomen tiedetoimittajien liitto toteaa, että pelko ja huolipuhe sairastuttavat oikeasti. Sisäilmahäiriöissä katsotaan olevan kyse toiminnallista oireista, kun uskoo tai pelkää jonkin ympäristötekijän aiheuttavan oireita.

Länsi-Savossa kerrottiin syyskuussa lyhyesti, missä Mikkelin kouluissa on sisäilmaongelmia. Vaikutelmaksi jäi, että mitä kauempana kaupungin keskustasta koulu on, sitä vähemmän ongelmia. Johtuukohan siitä, että siellä on enemmän maalaisjärkeä?

Olen nähnyt väitettävän lähes kaikkia mahdollisia oireita sisäilmasta johtuviksi. Tämä ja valtaisat parakkirivit herättävät epäilyn, ettei kaikki ole järkeenkäypää.

Käypä hoito-suosituksessa sanotaan, ettei yhdenkään terveysvaikutuksen ja kosteus- ja hometalovauriorakennusten välillä ole voitu todeta syysuhdetta.

Kosteusvaurioiden yhteydessä saattaa esiintyä muita tekijöitä, kuten virheellinen ilmanvaihto, kuiva sisäilma ja mineraalikuidut.

Mikrobikasvun yhteys terveysvaikutuksiin on ristiriitaista. On todettu, että varhaislapsuudessa saatu mikrobialtistus suojaa allergioilta ja astmalta. Ilokseni huomasin, että päiväkotilapsia viedään jossain ryömimään metsään, että he saisivat suojaavaa mikrobialtistusta.

Kosteusvaurioita on pidetty lievänä astman riskitekijänä, mutta syysuhteen osoittaminen puuttuu. Nyt on käynnissä tutkimus, voidaanko tällainen astma erottaa muusta astmasta.

Merkittävät kosteusvauriot on syytä korjata, mutta se ei juuri koskaan tarkoita purkamistarvetta. Tiedetään myös, että vaikka tilat korjataan miten hyvin tahansa ja saadaan puhtaat tulokset näytteistä, sitkeä toiminnallinen oireilu usein säilyy.

Taidemuseon sanotaan siirtyneen Graniittitalosta viideksi vuodeksi kauppakeskus Akseliin vuokratiloihin. Syynä siirtymiseen oli kai sielläkin sisäilmaongelma, mutta lieneekö ollut merkittävä?

Nyt tekninen johtaja on ehdottanut Graniittitalon myymistä, että sinne joku rakentaisi hienon hotellin tai kalliita asuntoja.

Kuulostaa kummalliselta. Graniittitalo on Mikkelin arvokkaimpia rakennuksia, ja sen myyminen on syytä unohtaa.

Se voi taatusti jatkaa taidemuseona korjausten jälkeen. Hissin sinne varmaan saa, ja laajennusosakin mahtunee tontille. Maailmalla taidemuseot toimivat usein paljon vanhemmissakin rakennuksissa.

Taidemuseo voinee siirtyä Graniittitaloon odottelemaan, milloin korjaustyöt voidaan aloittaa. Korjausten ajaksi museo voidaan sulkea ja siirtää näyttelyesineet ja muut tavarat varastoon. On järjetöntä maksaa kalliita vuokria monen vuoden ajalta.

Heikki Jääskeläinen

lääkäri

Mikkeli