Lukijalta: Kokoomus, vaihtakaa kansalaisten pelottelu tulevaisuuslinjaan

Oli surullista lukea kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon lähteneen vaalien alla mukaan tahalliseen väärinymmärtämiseen, nyt Sdp:n verolinjasta (L-S 19.3.).

Sanotaan se jälleen kerran: Sdp haluaa keventää erityisesti pienipalkkaisten työntekijöiden verotusta.

Sdp ei aja ansiotuloverotuksen kiristämistä. Nykyisen hyvätuloisten solidaarisuusveron Sdp pitäisi ennallaan.

Veropelotteluun lähtevien kokoomuspoliitikkojen on hyvä muistaa, että kokoomus on itse luvannut miljardin veronalennukset tarkemmin yksilöimättä niiden uskottavaa rahoitusta.

Sdp on kertonut avoimesti, miten tulevaisuusinvestoinnit rahoitetaan. Emme tähtää verotuksen lisäämiseen, vaan painopisteen siirtämiseen työn verotuksesta pääomien ja mm. listaamattomien yritysten osinkojen verotukseen.

Vastuuttomien veronalennusten sijaan yhteisiä varoja on käytettävä Suomen tarvitsemien tulevaisuusinvestointien toteuttamiseen. Niin luodaan edellytyksiä kasvulle, investoinneille ja sitä kautta uudelle työlle.

Tähän perustuu Sdp:n tulevaisuuslinja.

Antton Rönnholm
SDP:n puoluesihteeri
Helsinki