Mielipide: Itä-Suomen terveydenhuoltoon kaivataan laajempia hartioita – Kansanedustaja Heli Järvinen yhdistäisi Etelä-Savon ja Pohjois-Savon

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus on ollut Etelä-Savossa viime vuodet pahassa juntturassa, kun Mikkeli ja Savonlinna ovat yrittäneet jakaa sairaalapalveluja keskenään siinä onnistumatta. Nyt väestön vähetessä ja vanhentuessa molempien kaupunkiseutujen sairaanhoitopiirien ja koko maakunnan olisi syytä hahmottaa, että ilman vahvempia hartioita ei kumpikaan kaupunkiseutu saa toimivaa, tehokasta eikä vetovoimaista terveydenhuoltoa alueelleen.

Siksi hynttyyt pitäisi lyödä nopeasti yhteen ei vain keskenään, vaan myös naapurimaakunnassa sijaitsevan yliopistosairaalan kanssa. Liittyminen Kuopion yliopistosairaalaan toisi monia etuja verrattuna vain keskinäiseen yhteistyöhön. Ensinnäkin se takaisi jokaiselle eteläsavolaiselle tehokkaan ja suoran hoitoketjun perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoitoon asti, niin että tarkoituksenmukaista hoitoa voitaisiin määrätä heti alusta alkaen selkeää polkua pitkin.

Tarvetta polulle kuvaa sekin, että jo nyt Sosteri ostaa Kuopiosta palveluja noin 10 miljoonalla ja Essote 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Yhteistyö yliopistosairaalan kanssa suoristaisi polun myös toiseen suuntaan. Silloin erikoissairaanhoidon osaajat voisivat heti alusta alkaen vaikuttaa siihen, millaista polkua asiakasta kannattaisi johdatella eteenpäin.

Sairaanhoitopiirien sinnitellessä omillaan uusien ammattilaisten palkkaus on ollut takkuista. Pienten sairaaloiden vetovoima on heikko. Esimerkiksi synnytysosastoa ei ole enää lainkaan Savonlinnassa. Mikkelissäkin synnytyksiä voidaan hoitaa vain muutaman vuoden määräajoilla keskitysasetusten paukkuessa. Väkimäärän vähentyessä sama vaara koskee muitakin aloja. Yhteistyössä yliopistosairaalan kanssa voisimme turvata sekä synnytykset että muut toiminnot ja niihin tarvittavien ammattilaisten työt ja palvelut alueellamme vuosiksi eteenpäin.

Tällä hetkellä lääkärit joutuvat lähtemään alueeltamme pois myös erikoistumista varten. Jos olisimme osa yliopistoyksikköä, myös osa erikoistumispalveluista olisi mahdollista alueellamme. Pelkkä Mikkelin ja Savonlinnan yhteistyö ei siihenkään riitä.

Meille jokaiselle on tärkeintä turvata riittävä terveydenhuolto ja sujuvat hoitopolut maakuntarajoista ja poliittisista näkemyksistä riippumatta. Käytännön syyt puoltavat vahvasti koko alueemme yhteistyötä yliopistosairaalan kanssa.

Heli Järvinen

kansanedustaja (vihr.). Savonlinna, Kerimäki