Pääkirjoitus: Nopeasti kohti poikkeustilaa

Valmiuslain käyttöönotto eteni eduskunnassa tiistaina. Suomi on nyt siirtymässä pikavauhtia mutta perustuslainmukaisessa järjestyksessä kohti poikkeustilaa.

Maanantaina kerrottujen hallituksen toimien sisällöt muun muassa kokoontumisvapauden ja matkustamisen rajoituksista ovat tarkentuneet. Koulunkäynti keskeytyi koko maassa käytännössä jo tiistaina.

Samalla kun virus leviää yhä nopeammin myös käsitykset koronaepidemian aiheuttamista muista tuhoista ovat tarkentuneet. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla arvioi, että pahimmillaan pandemia voi viedä Suomen bruttokansantuotteessa eli bkt:sta jopa viisi prosenttia. Bkt mittaa tuotettujen palveluiden ja tavaran arvoa.

Käytännössä tällainen pudotus merkitsisi viennin romahtamista, konkursseja, työttömyyttä ja julkisen talouden velkaantumista. Muun muassa lentoyhtiö Finnair on kertonut isoista lomautuksista, samoin tavarataloyhtiö Stockmann. Ravintola- ja majoitusalan järjestö ennakoi jo viikonloppuna, että edessä voi olla yli 10 000 työntekijän lomautukset.

Sama kurimus osuus suureen osaan yrityskentästämme. Suuremmilla yrityksillä puskureita voi löytyä, mutta pienyrittäjillä vaarassa on koko yritystoiminta ja oma toimeentulo.

Yhteiskunta varautuu nyt täysillä epidemian hidastamiseen ja sairaiden pelastamiseen. Yhtä aikaa toinen silmä täytyy pitää tulevassa. Elämä jatkuu, kun korona on voitettu. Hallitus onkin jo ryhtynyt osaltaan toimiin talouden pelastamiseksi samoin Suomen Pankki. Myös pankit ovat kertoneet omista vastaantuloistaan vaikeuksissa oleville yrityksille ja yrittäjille.

Kotimarkkinayritysten osalta ratkaisevaa on silti pitkälti se, miten me tavalliset ihmiset toimimme.

Karanteenit ja sosiaalisen kanssakäymisen vähentäminen luonnollisesti vaikuttavat siihen, mitä ja miten voi kuluttaa. Se on silti syytä muistaa, että kaikkea kuluttamista ja elämistä ei ole tarve lopettaa.

Käytetään palveluita, siltä osin kuin se on mahdollista. Suositaan pieniä. Suositaan paikallisia. Sekin on sitä auttamista ja yhteishenkeä, jota tämän kriisin voittaminen vaatii.