Pääkirjoitus: Nettipornon aikana rajojen korostaminen entistä tärkeämpää – Suostumus kuuluu seksiin 

Osapuolten suostumus korostuu tulevassa seksuaalilainsäädännön uudistuksessa. Lakiin on tarkoitus kirjata selvästi, että sukupuoliyhteyden tulee olla vapaaehtoista.

Kirjaus saattaa tuntua itsestään selvältä. Raiskaustuomioiden kannalta se ei kuitenkaan sitä ole. Nykyisin raiskauksen tunnusmerkistö lähtee siitä, että tilanteeseen liittyy väkivaltaa tai sen uhkaa.

Tuomitsemisen korkea kynnys on todennäköisesti vähentänyt uhrien halukkuutta ilmoittaa heihin kohdistuneista rikoksista.

Eri oikeusasteissa raiskauksesta on myös eri tulkintoja. Tuoreessa tapauksessa hovioikeus tuomitsi raiskauksesta miehen, johon kohdistuneen syytteen Etelä-Karjalan käräjäoikeus oli aiemmin hylännyt. Syytteen mukaan mies oli ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä uhrin kanssa tämän nukkuessa.

Seksuaalisesta häirinnästä puhutaan aiempaa enemmän. Samaan aikaan moni lapsi törmää kuitenkin pornon yhä koveneviin kuviin.

Vaikka tulkinnoissa on varmasti jatkossakin eroavaisuuksia, lakimuutos muuttaa tilannetta paremmaksi. Jokaisen ihmisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta täytyy korostaa aikana, jolloin nettiporno on jokaisen puhelimen ulottuvilla.

Seksuaalisesta häirinnästä puhutaan aiempaa enemmän. Samaan aikaan moni lapsi törmää kuitenkin pornon yhä koveneviin kuviin. Pahimmillaan kuva seksistä muodostuu vain sellaisen maailman perusteella, jossa kuvakerronta viestii ihan muusta kuin molempien osapuolten suostumuksesta.

Erityisen hyvää työryhmän ehdotuksessa on, että se painottaa lasten koskemattomuutta. Vastaisuudessa alle 12-vuotiaan kanssa sukupuoliyhteydessä oleminen johtaisi lähtökohtaisesti raiskaustuomioon, vaikka uhri olisi teoriassa suostunut tekoon.

Lainsäädännön uudistamisesta on nyt keskusteltu pari vuotta. Suomella ei ole perusteita olla siirtymättä nykyaikaan.