Pääkirjoitus: Mihin Mikkeli tarvitsee lentokenttää? — Kaupallisesti kannattava lentokenttä on Suomessa vaikea tavoite

Mihin Mikkeli tarvitsee lentokenttää? Länsi-Savon pääkirjoituksessa kysyttiin näin vuosi sitten (LS 14.6.2018). Vuoden aikana kaupungin oli tarkoitus selvittää asia, kun yhtenä säästötoimena oli esitetty kentän sulkemista tai muuttamista ns. korpikentäksi.

Kunnollisia, uusia vastauksia ei ole löytynyt. Kaupunginhallitus päätti silti maanantaina esittää kentän jatkamista, ja vaakakupissa painoi lähinnä Maavoimien esikunnan kanta. Kun maavoimien komentaja selvästi kertoo päättäjille, että kenttä on sille erittäin tarpeellinen, vastuullista onkin ottaa viesti vastaan.

Kaupunginhallituksessa kolme jäsentä äänesti lakkauttamisen puolesta. Heidän perustelunsa oli, etteivät tehdyt selvitykset anna uskottavaa kuvaa lentokentän elinvoimaa tuovista vaikutuksista.

Myös tämä näkemys on helppo hyväksyä: kaikki esitetyt toimet kentän kaupallisen toiminnan vilkastamisesta tuntuvat hyvin epämääräisiltä ja alustavilta. On vaikea nähdä, että kenttää millään saataisiin näkyvissä olevassa tulevaisuudessa kannattavaksi.

Suorat yhteydet Helsinkiin hoituvat kohtuullisesti autolla, eikä reittiliikenteen palauttaminen ole realistista. Kiitotie on niin lyhyt, ettei Mikkeliin kannata odottaa halpalentoyhtiöitä vaikkapa Lappeenrannan tapaan. Muutama vuosittainen lomalento taas ei kokonaiskuvaa mihinkään muuta.

Lentokentän kohtalosta päätetään kaupunginvaltuustossa ensi maanantaina. Jos kentälle annetaan jatkoaikaa, samalla pitäisi miettiä strategia eteenpäin.

Panostetaanko kentän kehittämiseen tosissaan ja yritetään kaikin keinoin etsiä sinne uutta toimintaa? Vai valitaanko horros, jossa sinnitellään nippa nappa elossa mahdollisimman pienillä kuluilla ja odotellaan, että maailma muuttuisi kentän kannalta otollisemmaksi?

Kumpikin on mahdollinen tie.