Pääkirjoitus: Hyvä jos edes sote uudistuu – Himmelinpurku kannattaa suorittaa ennaltaehkäisevästi

Pöly alkaa pikkuhiljaa laskeutua hallituksen syksyisten sote-päätösten jäljiltä. Savonlinnan valtuustokin päätti maanantaina, että kaupunki lähtee mukaan Etelä-Savon sote-valmisteluun yhdessä muiden maakunnan kuntien kanssa.

Valtuustossa äänesteltiin. Kukaan ei silti lopulta vastustanut itse asiaa. Väännöt koskivat sanamuotoja, joilla korostetaan omaa yhä jatkuvaa halua Pohjois-Savoon pääsystä ja paalutetaan muita edunvalvontatavoitteita.

Muut Itä-Savon seudun kunnat ovat valmisteluun jo osallistuneetkin. Sote-lakeja ei ole vielä hyväksytty, mutta valmisteluun on syytä käyttää kaikki mahdollinen aika. Kahden vuoden päästä uuden mallin pitäisi olla jo käytössä.

Tiistaina kuultiin Helsingistä, että sote- ja maakuntauudistus on jäämässä lähinnä sote-uudistukseksi. Monialaiselle maakunnalle siirrettäviä tehtäviä pohdiskellut parlamentaarinen työryhmä jätti raporttinsa ja päätyi kannalle, että juuri mitään tehtäviä ei uusille maakunnille pidä siirtää.

Vain kuntien nykyisin hoitamat ympäristöterveydenhuollon tehtävät olisi mahdollista siirtää – ja nekin vasta 2026. Työryhmä sentään näkee mahdollisena, että myöhemmin voitaisiin harkita maakuntien liittojen nykyisin hoitamien ja muiden alueiden kehittämisen kannalta merkittävien tehtävien siirtoa.

Mahdollisimman vahvat maakunnat ovat lähinnä keskustan haave, ja siihen on hyviäkin syitä, että uudistus tehdään nyt sote edellä. Jäähän homma silti järjenvastaisesti kesken, jos vaaleilla demokraattisesti valituille maakuntapäättäjille annetaan sote-hallinnoinnin lisäksi linjattavaa lähinnä tupakkavalvonnan ja elintarviketurvallisuuden saroilla.

Parin vuoden päästä meillä Etelä-Savossakin taitaa olla kaksi rinnakkaista maakuntavaltuustoa. Uuteen sote-valtuustoon päättäjät valitaan demokraattisesti vaaleilla. Lisäksi jatkaa nykyinen maakuntavaltuusto, jonka jäsenet valitaan epäsuorasti kunnanvaltuutetuista.

Eikö yksi valtuusto riittäisi?

Himmeli purkautuu varmasti joskus. Parempi olisi silti suorittaa himmelinpurkutoimenpiteitä jo ennaltaehkäisevästi eli jättää päällekkäiset rakenteet tekemättä.