Päätoimittajalta: Tuntemattoman edessä on turha hötkyillä – Pienet teot auttavat, kun kaikki tekevät

Koronan saapuminen Mikkeliin oli tiedossa. Epidemian alkaminenkin on tiedossa. Sitä emme tiedä, mitä kaikkea tästä seuraa, kirjoittaa päätoimittaja Timo Laitakari.

Päätoimittajalta: Tuntemattoman edessä on turha hötkyillä – Pienet teot auttavat, kun kaikki tekevät

Kriisin uhatessa ihmiset reagoivat eri tavoin.

Jotkut etsivät syyllisiä ja pommittavat someen vihaisia päivityksiä. Jotkut ynnäilevät taskulaskimen kanssa suurimpia mahdollisia tuhoskenaarioita. Osa hamstraa vessapaperia, jotta tulisi tehtyä edes jotain.

Enemmistö suomalaisista näyttää silti suhtautuvan päälle painavaan koronavirusepidemiaan tyynesti ja asiallisesti. Seurataan ohjeita. Tehdään, mitä pitää tehdä. Mietitään, mikä toimii ja mikä on turhaa.

Hallitus linjasi torstaina, että yli 500 hengen kokoontumiset pitää kieltää. Urheilu- ja kulttuuritoimijat tekivät työtä käskettyä. Samaa vauhtia ne vapaaehtoisesti päättivät lopettaa käytännössä kaikki yleisötapahtumat, pelit, esitykset ja harrastukset välittömästi.

Se oli vastuullista toimintaa. Virus tarttuu sosiaalisissa kontakteissa. Mitä vähemmän ihmiset kokoontuvat yhteen, sitä tehokkaammin viruksen leviämistä voidaan hidastaa.

Sähköasentajista ja mediapersoonista kuoriutuu epidemioiden asiantuntijoita, jotka haastavat hallituksen, ministeriöiden tai THL:n asiantuntijat.

Kun edessä on suuri uhka, normaali ihminen haluaa tehdä ja toimia – torjua vihollisen.

Koronaa vastaan viranomaiset tarjoavat konstiksi käsien pesua, kotosalla pysyttelemistä, ihmisjoukkojen välttelyä ja etätöiden tekemistä.

Tuntuuhan se kovin arkiselta. Etenkin, kun uhkakuva on näin massiivinen.

Tässä valossa on ymmärrettävää, että äänekkäimmistö vaatii somessa näyttävämpiä toimia. Pitäisi tehdä enemmän ja isompaa. Sähköasentajista ja mediapersoonista kuoriutuu epidemioiden asiantuntijoita, jotka haastavat hallituksen, ministeriöiden tai THL:n asiantuntijat.

Asiantuntijoiden haastaminen on osa demokratiaa. Näin vakavia asioita ei silti voida ratkoa huutoäänestyksellä. Suomi on pärjännyt ja pärjää jatkossakin, kun perustetaan päätökset tietoon.

”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.” Näin lausui presidentti Mauno Koivisto joskus. Tämä viisaus sopii koronaankin.

Optimistilla on kannuste toimia, vaikuttaa ja ottaa vastuuta itsestään ja lähipiiristä. Tehdä niitä elintärkeitä, vaatimattomia tekoja, joilla virusta hidastetaan.

Tauti ja siihen varautuminen vaikuttavat kaikkien työssäkäyntiin, kouluun ja elämään.

Mikkelin seudulla tiedotettiin lauantaina ensimmäisistä koronatapauksista. Urpolan koulussa yksi luokka ja opettajat määrättiin karanteeniin.

Tämä tuskin tuli kenellekään yllätyksenä. Sekin tiedetään, että uusia tapauksia ilmaantuu todennäköisesti jo aivan lähiaikoina.

Muuten olemme tuntemattoman edessä. Moderni Suomi ei ole koskaan ollut tällaisessa tilanteessa.

Se näyttää selvältä, että ainakin kevään koko maa elää poikkeusoloissa. Tauti ja siihen varautuminen vaikuttavat kaikkien työssäkäyntiin, kouluun ja elämään.

Säilyykö luottamus viranomaisiin ja järjestelmään? Onko Suomi entisensä, kun tästä on joskus selvitty?

Koronavirus on tappanut Italiassa jo satoja. Epidemian räjähtämistä täällä meillä pidetään enää ajan kysymyksenä. Ongelman vakavuutta joudutaan vain arvailemaan. Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) arvioi, että ensimmäisessä aallossa joka kolmas suomalainen sairastuisi. Se on lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

Valtaosa sairastanee taudin niin lievänä, että kotihoito riittää. Riskinä silti on, etteivät sairaalat pysty auttamaan kaikkia vakavasti sairastuvia. Silloin edessä on kova valinta siitä, kuka hoidetaan.

Oma lukunsa on, mitä epidemia tekee yhteiskunnalle. Jo nyt – ennen kuin kukaan on Suomessa kuollut – nähdään, miten pelko ja varautumisen aiheuttama toimet vaikuttavat talouteen. Pörssikurssit heiluvat, ekonomistit varautuvat konkurssiaaltoon, lama uhkaa.

Miten yli miljoonan ihmisen sairastuminen ja ehkä tuhansien vanhojen ihmisten ennenaikainen kuolema vaikuttavat suomalaisten mieliin? Säilyykö luottamus viranomaisiin ja järjestelmään? Onko Suomi entisensä, kun tästä on joskus selvitty?

Vai syntyykö uutta yhteisvastuuta?

Sekin on mahdollista. Ja siitä on jo merkkejä vaikkapa sosiaalisessa mediassa, jossa pulaan joutuneet yrittäjät auttavat toisiaan ja yksityiset ihmiset perustavat hankintaketjuja vanhusten ruokaostoksia hoitamaan.

Kirjoittaja on Länsi-Savon vastaava päätoimittaja.