Pääkirjoitus: Saimaan matkailu kaipaa laatua, yhteistyötä ja isoa ajattelua

Sahanlahti resort Puumalasta, Teahouse of Wehmais Juvalta, Tertin kartano Mikkelistä ja Hotelli Punkaharju Savonlinnasta palkittiin Suomen parhaasta ruokamatkailutuotteesta.

Neljä eri puolilla Saimaan aluetta toimivaa yritystä järjestävät yhdessä Makujen viikonloppu -tapahtumia, jotka vakuuttivat palkintoraadin.

Jokainen palkituista on tunnettu paitsi paikallisesti myös valtakunnallisesti. Jokaisella on selkeä oma profiilinsa, mutta paljon yhteistäkin löytyy. Pitkäjänteinen panostaminen laatuun, halu kokeilla ja kehittyä sekä kyky tehdä yhteistyötä ovat ominaisuuksia, joita Saimaan matkailuissa tarvitaan.

Saimaan potentiaalista on puhuttu pitkään. Matkailulla on pitkät perinteet, mutta todellinen läpimurto kansainvälisenä matkailubrändinä on yhä tekemättä. Alaa on ehkä vaivannut jonkin sortin nurkkakuntaisuus. Yrittäjät ovat kehitelleet tuotteitaan itsekseen tai pienillä porukoilla.

Laajemmat yhteistyöverkostot sekä kattavampi markkinointi ja brändäys ovat vasta tuloillaan. Esimerkiksi Saimaan yhteismarkkinoinnin jatkuminen ja laajeneminen on hyvä askel eteenpäin. Sitäkin sietää miettiä, josko edes Saimaa on riittävän iso alue kansainväliseen markkinointiin.

Kukaan ei kaipaa Saimaalle massaturismia. Vähän isompaa ajattelua Saimaa kuitenkin kaipaa. Alueen toimijat ovat pääosin pieniä perheyrityksiä. Ne tekevät arvokasta työtä ja ovat välttämättömiä kokonaisuudelle. Niiden rinnalle tarvitaan silti valtakunnallisesti näkyviä, uuteen rohkeasti investoivia tiennäyttäjiä.

Viime vuosina tässäkin on sentään tapahtunut — esimerkiksi Järvisydämessä Rantasalmella. Ilahduttava oli kesällä kuulla, että Savonlinnassa valmistellaan aivan uuden luksusristeilijän rakentamista Saimaalle.

Tulokset syntyvät ideoista, yrittämisestä ja uskaltamisesta.

Luetuimmat