Pääkirjoitus: Kilpailukykyä tarvitaan yhä

Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton työehtosopimus avasi tulpan. Iso vientialojen sopimus asettaa raamit sille, minkä tasoisia sopimuksia muualla on saatavissa.

Lauantaina hyväksytty paperi tuo alalle kahdessa vuodessa 3,3 prosentin palkankorotukset ja poistaa paljon parjatut kiky-tunnit.

Vaikka linja on nyt vedetty, ei kannata suoraviivaisesti odottaa, että palkankorotukset toistuvat kaikkialla samantasoisina tai että kikyt katoaisivat kaikilta. Metalliliitto sopi aikoinaan kikyyn irtisanomisehdon, mitä muissa sopimuksissa ei ole.

Neuvotteluissa mitellään nyt siitä, millaista hintaa kiky-tuntien lähtemisestä tai säilymisestä muilla aloilla maksetaan palkankorotusten prosenteissa. Julkisella puolella lisävääntöä tulee lomarahaleikkausten kompensoinnista. Esimerkiksi hoitoalalla työntekijäpuoli hakee muita suurempia korotuksia.

Sopimuksissa on kyse isoista asioista. Työntekijöiden kannalta kyse on paitsi palkoista ja elintasosta, myös muusta arjesta eli esimerkiksi työajoista.

Samalla kyse on yksityisen sektorin ja etenkin vientialojen kilpailukyvystä, mikä vaikuttaa palkanmaksukykyyn ja työllisyyteen ja sitä kautta myös työntekijöihin. Työrauhan merkitys huomattiin syksyn työtaisteluissa: niissä kaikki lopulta häviävät.

Julkisella puolella etenkin kunnat ovat isoissa vaikeuksissa. Liian suuret palkankorotukset voivat kunta-alallakin kääntyä työntekijöitä vastaan, jos hintana on lomautuksia tai irtisanomisia.

Edellisen porvarihallituksen aikana tehdyt kilpailukykyä ja työllisyyttä parantavat toimet olivat epäsuosittuja. Nyt niitä osin puretaan. Tuloksiakin silti syntyi.

Kilpailukykyä ja työllisyyttä tarvitaan edelleen. Katseet kohdistuvat paitsi työmarkkinaosapuoliin myös maan hallitukseen.