Päätoimittajalta: Lehti muuttuu joka päivä — maanantaina tavallistakin enemmän

Paperisen Länsi-Savon ulkoasu muuttuu ja sisältö laajenee. Paikallisuus on jatkossakin lehden ydintä, kirjoittaa päätoimittaja Timo Laitakari.

Päätoimittajalta: Lehti muuttuu joka päivä — maanantaina tavallistakin enemmän

Paperinen Länsi-Savo saattaa näyttää maanantaina oudolta ja erikoiselta. Sivujen taitto muuttuu. Värikkyys vähän lisääntyy. Kirjasintyypit vaihtuvat. Lyhyesti sanottuna melkein koko ulkoasu uudistuu.

Arjen pikkuasioiden muuttuminen voi tuntua ärsyttävältä, mutta ainakin teitä on nyt varoitettu.

Vielä merkittävämpiä muutoksia tapahtuu sisällöissä. Kotimaan uutisten ja ajankohtaisten asioiden määrä lehdessä lisääntyy.

Suomen tietotoimiston uutispalvelun lisäksi meillä on käytössä konserniimme kuuluvan Uutissuomalaisen tekemät jutut, jotka taustoittavat ja syventävät uutistoimisto STT:n materiaalia.

Koti- ja ulkomaan uutiskuvissa palaamme perinteikkään Lehtikuvan asiakkaaksi, joten myös visuaalinen tarjontamme paranee.

Sunnuntain lehdissä näkyvin askel on Sunnuntaisuomalaisen juttujen julkaiseminen. Sunnuntaisuomalainen on maakuntalehtien yhteinen lukemisto, jota ovat jo pitkään julkaisseet Etelä-Suomen Sanomat, Karjalainen, Keskisuomalainen ja Savon Sanomat.

Jatkossakin koko toimitus keskittyy paikallisiin asioihin — paikallisella silmällä ja sydämellä.

Harva tilaa maakuntalehteä kotimaan tai ulkomaan uutisten vuoksi. Siksi onkin ilo sanoa, että muutokset ja lisääntynyt tarjonta eivät ole pois paikallisten asioiden käsittelystä.

Paikallisen toimituksemme vahvuus säilyy entisellään. Jatkossakin koko toimitus keskittyy paikallisiin asioihin — paikallisella silmällä ja sydämellä.

Nyt tehty ulkoasun uudistus liittyy vahvasti siihen, että Länsi-Savo siirtyi viime keväänä osaksi Mediatalo Keskisuomalaista. Kun konsernin lehtien ulkoasut ovat sukunäköisiä ja järjestelmät yhteisiä, pääsemme hyödyntämään yhteistyön etuja.

Lukijalle tämä näkyy vaikkapa ison yhtiön resursseilla tuotettuina valtakunnallisina sisältöinä.

Ulkomaan sivumme syntyy jatkossa konsernin tuotantona, kun se tähän asti on tehty paikallisesti vain uutistoimiston materiaaleista. Lukija hyötyy tästä laadun parantumisena — samalla paikallistoimitukselle jää aikaa tehdä jotain muuta.

Paperinen lehti on kompromissi, johon sovitellaan erilaisten lukijoiden toiveita.

Paperisten sanomalehtien kuolemaa on manattu koko 2000-luku. Puheet ovat yhä ennenaikaisia. Tämä ulkoasun ja sisältöjen viilaus ei varmasti jää Länsi-Savossa viimeiseksi.

Vaikka suurin kehitys sanomalehdissä on viime ajat tapahtunut verkon sisältöjen laajenemisena, paperistakin lehteä tuunaillaan jatkuvasti.

Paperisessa tuotteessa esimerkiksi sivumäärä asettaa rajoitteita. Lisäksi monet sisällöt ovat sellaisia, että osa lukijoista kokee ne tärkeiksi. Paperinen lehti on kompromissi, johon sovitellaan erilaisten lukijoiden toiveita.

Kestämme jopa kehut, jos sellaisiin sattuu syntymään aihetta.

Ulkoasun uudistuksesta vielä sen verran, että lehden avausaukeaman yhteystiedot siirtyvät vasemmalta sivun yläreunaan. Jatkossakin sieltä löytyvät päätoimittajan ja toimituksen yhteystiedot — ja ne on painettu sinne ihan tositarkoituksella.

Palautetta saa siis antaa ja sitä toivomme kaikesta tekemisestämme. Kestämme jopa kehut, jos sellaisiin sattuu syntymään aihetta.

Aiomme jatkossakin kertoa parhaiten, mitä Mikkelin seudulla ja Etelä-Savossa tapahtuu. Siihen tarvitsemme apua teiltä.

Kertokaa, millaista lehteä haluatte lukea. Kertokaa, mitä alueella tapahtuu.

Kirjoittaja on Länsi-Savon vastaava päätoimittaja.