Pääkirjoitus: Mistä hoitajat, mistä rahat?

Viime viikkojen keskustelu ja erilaiset paljastukset vanhustenhuollon ongelmista todistavat, ettei järjestelmämme kaikilta osin toimi. Kilpailutuksessa on ongelmia, valvonta ei ole riittävää. Ahneus on ohittanut monin paikoin inhimillisyyden.

Sinänsä tervetulleessa keskustelussa huomio on kiinnittynyt yksittäisten yritysten lisäksi hoitajamitoituksen ja valvonnan kaltaisiin asioihin. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet ongelman perisyyt: julkisen talouden ongelmat ja väestörakenteemme.

Suomessa syntyvyys on pitkään laskenut ja keski-ikä noussut. Se tarkoittaa, että tulevaisuudessa yhä suurempi joukko vanhoja ihmisiä tarvitsee hoivapalveluita. Työssä käyvän väestön määrä taas pienenee, eli toisin sanottuna huoltosuhde heikkenee. Mistä silloin löytyy rahat vanhusten hyvään hoitoon?

Mitkään mitoitukset, sanktiot tai ylevät puheet eivät auta, jos rahaa ei yksinkertaisesti ole. Toivottavasti tämän talven vaalikeskusteluissa muistetaan puhua myös talouskasvusta, joka lopulta on vanhusväestönkin paras turva.

Oma kysymyksensä on, mistä löytyvät hoitajat. Kun työikäisten joukko pienenee ja hoitajien tarve kasvaa, tästä tulee todellinen ongelma jo pian. Maahanmuutto voi tuoda osittaista helpotusta, mutta myös teknologiaa tarvitaan apuun. Robotit ja digitalisaatio saattavat herättää huonoja mielleyhtymiä, mutta ei tästä ongelmasta nykyisillä toimintatavoilla selvitä.

Etelä-Savon on kaikilla mittareilla väestöltään Suomen vanhimpia maakuntia. Tuoreet laskelmat kertovat, että tällä ja koko Itä-Suomessa huono väestökehitys vain kiihtyy. Meillä olisi monta hyvää syytä nousta edelläkävijäksi vanhusten hoivan tehokkaassa ja samalla inhimillisessä järjestämisessä.

Hyviä esimerkkejä kehitystyöstä jo toki löytyykin myös Essoten piiristä.