Pääkirjoitus: Moniongelmainen Mikkelimme

Koronan kustannukset Mikkelille ovat kymmenen miljoonaa euroa kuukaudessa. Osa muodostuu kasvavista sotemenoista, osa saamatta jääneistä verotuloista.

Kun Mikkelin talous on jo ennestään karmeassa kunnossa, niin eihän tämä hyvältä näytä.

Mikkelin viime vuoden tilinpäätöksessä uutta alijäämää kertyy 18 miljoonaa euroa ja päälle vielä opetusministeriön Otavan opiston nettilukiosta takaisin perimä 15 miljoonaa euroa. Jo edellisvuosilta kattamattomia alijäämiä on monta miljoonaa.

Suossa ollaan niin syvällä, että pelkillä omilla konsteilla ei kuiville nousta. Valtionosuuksien kautta tulevan avun lisäksi tärkein asia olisi soteuudistuksen toteutuminen, niin pian kuin koronakriisiltä vain ehditään.

Sotessa keskeistä on saada homma leveämmille hartioille, parantaa laatua ja tehokkuutta sekä uudistaa rahoitus. Etenkin vanhenevassa ja väkeä menettävässä Itä-Suomessa kuntapohjainen rahoitus ei yksinkertaisesti kestä.

Oma lukunsa on, millaisia muutospaineita koronan opetukset antavat soteuudistuksen sisällölle.

Mikkelin kaupungin omista toimista talouden tervehdyttämiseksi on jo vilauteltu sekä uutta veronkorotusta että ”tasejärjestelyjä”. Jälkimmäinen tarkoittanee käytännössä energiaomistuksen myymistä. Kumpikin voi osoittautua välttämättömäksi, mutta kummassakin kyse on lähinnä hätäavusta.

Varsinainen ongelma on se, että kaupungin palvelut ovat liian hyviä tai kalliita. Jos eivät muuten, niin vähintään suhteessa kaupungin maksukykyyn. Kuten kaupunginjohtaja Länsi-Savon haastattelussa toteaa, uudet työpaikat ja uudet yritykset olisivat paras lääke tähän epäsuhtaan. Toiseksi paras olisi palveluverkon tehostaminen ja karsiminen.

Kumpikaan konsteista ei ole helppo kaupungissa, jossa kymppitonnien säästöistä syntyy poliittisia kiistoja. Ja kerrataan vielä: koronan aiheuttamat kulut kaupungille ovat kymmenen miljoonaa euroa kuukaudessa.