Pääkirjoitus: Maakunnan elinvoima ei ole kahdesta kunnasta kiinni

Joroinen ja Heinävesi vaihtavat maakuntaa vuodenvaihteessa. Joroislaisista tulee pohjoissavolaisia ja heinävetisistä pohjoiskarjalaisia. Onnea maakunnanvaihtajille.

Etelä-Savo menettää kaksi kuntaa ja 8 000 asukasta. Väestöpohja ja painoarvo vähän nakertuvat. Vaikea muutoksia on silti kovin huonoina pitää: kumpikin siirtyy itselleen luontevampaan kokonaisuuteen. Heinävesi on jo aiemmin valinnut sote-suunnakseen Pohjois-Karjalan ja Siun soten. Joroisissa iso osa yhteyksistä ja työssäkäynnistä hoituu pohjoissavolaisen Varkauden suuntaan.

Maakunnanvaihdosten taustat ovat Juha Sipilän (kesk.) hallituksen sote- ja maakuntauudistuksessa. Sen yhteydessä kunnilta kysyttiin, mihin maakuntaan ne haluavat kuulla. Mitään läpihuutojuttuja vaihdokset eivät silti ole, eikä valtioneuvosto kaikkia toiveita kuunnellut.

Etelä-Savossa maakunnanvaihdoksia on nähty ennenkin. Viimeksi vuonna 2013 pieni Suomenniemi siirtyi Etelä-Karjalasta kuntaliitoksella osaksi Mikkeliä ja Savoa. Vuonna 2002 yhtä pieni Kangaslampi lähti Pohjois-Savoon.

Pelkkä kunnan oma halu ei ratkaise, kuten tänä vuonna käyty vääntö Savonlinnan seudun suuntautumisesta osoitti. Myös sillä on väliä, mitä vastaanottava maakunta ajattelee. Lisäksi pitää muistaa, että muutokset vaikuttavat vaikkapa valtion aluehallintoon, kirkon hiippakuntarajoihin ja vaalipiireihin. Kyse on kokonaisuudesta.

Etelä-Savo on jo valmiiksi asukasluvultaan pieni maakuntaa. Kaikki vaihdokset herättävät siten kysymyksen elinvoimasta. Toteutuvat muutokset eivät ole Etelä-Savon kannalta ratkaisevia. Pienempiäkin elinvoimaisia maakuntia on. Se ratkaisee, miten me itse maakunnassa osaamme hoitaa asiamme.

Siihenkin on syytä varautua, etteivät rajat ole ikuisia. Kunhan sote-uudistus saadaan vietyä kunnolla käytäntöön, puheet maakuntien vähentämisestä ja niiden rajoista alkavat valtakunnassa varmasti vielä tällä vuosikymmenellä.

Maakuntien roolista ja tehtävistä käytävä kamppailu taas jatkuu jo heti vuodenvaihteen jälkeen.