Pääkirjoitus: Asiakas päättää, miten oman paikkakunnan kaupat pärjäävät ja ovat avoinna

Kauppojen aukioloajat jakavat mielipiteitä sekä asiakkaiden että kauppiaiden keskuudessa.

Kauppojen aukioloajat jakavat mielipiteitä sekä asiakkaiden että kauppiaiden keskuudessa. Osa on mahdollisimman laajojen aukiolojen kannalla, osa haluaa keskittyä vuorokauden myynnin kannalta kannattavimpiin tunteihin.
Tässä asiassa tavallaan kaikki näkemykset ovat oikeita. Yhteiskunnan muuttuessa muuttuu ihmisten eläminenkin. Yhä useampi työskentelee muulla tavoin kuin perinteisesti viitenä arkipäivänä viikossa, aamukahdeksan ja iltaviiden välillä.
Vuoro- ja viikonlopputöiden lisääntyessä muuttuvat myös työtä tekevien asiointiajat. Myöhäinen ilta tai yö on luonteva aika hoitaa kauppa-asiat, jos päivällä pitää nukkua.
Pienyrittäjä joutuu kuitenkin toimimaan omien realiteettiensa pohjalta, jottei työtaakka kasva epäinhimilliseksi. Yksin yrittävälle sunnuntai voi olla viikon ainoa vapaapäivä, vaikka liike sijaitsisikin kauppakeskuksessa, joka pitää ovensa auki seitsemänä päivänä viikossa. Kauppakeskusten vuokraisäntien toive liikkeiden mahdollisimman laajoista aukioloista on ymmärrettävä, mutta monelle kauppiaalle toive on mahdoton toteuttaa.
Kohtuuden nimissä on muistettava, että vähittäiskauppojen aukioloajat ovat lisääntyneet huomattavasti viime vuosina. Edelläkävijöinä ovat olleet suuret ketjut, joiden hypermarketeissa laajaan aukioloon on enemmän varaa kuin pienyrittäjän kivijalkaputiikissa. Asiakaskäyttäytyminen ratkaisee, mikä on suunta tässä asiassa tulevaisuudessa.
Asiakas on muutenkin paljon vartijana vähittäiskaupassa. On tärkeää muistaa, että oman paikkakunnan kivijalkakauppojen menestyminen on kiinni siitä, miten paljon oman paikkakunnan väki niissä asioi. Asiakasvirtojen kasvaminen voi parantaa myös mahdollisuuksia aukioloaikojen laajentamiseen.  

Anssi Mehtälä
@kaakonviestinta.fi