Pääkirjoitus: Missä on auton paikka? — Mikkelin keskustaa pitää kehittää kaikkia kuunnellen

Mikkelin kahden ison kauppakeskuksen edustajat taisivat tulla yllätetyiksi. Idea Mikkelin keskustaa halkovan Maaherrankadun muuttamisesta kävelypainotteiseksi Akselin ja Stellan välissä herätti tuoreeltaan kritiikkiä kummankin johtohenkilöissä.

Kadunpätkää ei ole tarkoitus sulkea kokonaan autoliikenteellä. Ajaa saa, mutta hitaammin. Katualuetta on tarkoitus muuttaa rajoittamalla autojen pysäköintiä, sijoittamalla tilalle pyörien pysäköintipaikkoja ja leventämällä jalankulkualuetta.

Kyse on heinä—elokuulle rajoittuvasta kokeilusta. Sillä testataan jo pitkään haudutettua suunnitelmaa kävelykeskustan laajentamisesta.

Kauppakeskusten, torikauppiaiden ja yrittäjien ensireaktioissa painottuu pelko autolla liikkuvien asiakkaiden karkottamisesta keskustasta. Huoli on ymmärrettävä, sillä jo nyt kauppa kamppailee ostovoiman ja asiakkaiden vähenemisen kanssa.

Toisaalta hankkeessa on helppo nähdä myös mahdollisuuksia. Keskustaa pitää jatkuvasti kehittää, eikä kevyenliikenteen ja etenkin pyöräilyn helpottaminen ole huono asia liiketoiminnallekaan. Kun miettii kaupunkikeskustoja Suomessa ja maailmalla, viihtyvyys ei yleensä synny suuresta autojen määrästä.

Suunnitelmia kävelykeskustan laajentamiseksi on pyöritelty vuosikausia. Joka tapauksessa on hyvä, että asiaa testataan ennen isompien muutosten viemistä toteutukseen.

Kokeilu on syytä hoitaa niin, että myös kivijalkakauppa, kauppakeskusten edustajat ja torikauppiaat pääsevät vaikuttamaan. Yhdessä pohtien ja kaikkia kuunnellen tästä on mahdollista saada fiksu hanke.

Mikkelin keskustan elinvoima on niin iso asia, että sen eteen kannattaa nähdä vaivaa, kokeilla asioita ja miettiä uutta.

Länsi-Savon julkaisijakonserni omistaa osuuden kauppakeskus Akselista.