Pääkirjoitus: Vahva Xamk on alueelle tärkeä

Ammattikorkeakoulukenttä on ollut koko historiansa ajan muutoksessa. Loppua tälle ei ole näköpiirissä. Trendi tuntuu olevan kasvu ja keskittyminen sekä liitot yliopistojen kanssa. Mikkelissäkin pitää olla hereillä.

Esimerkiksi menneellä viikolla kuultiin naapurista, että Saimaan ammattikorkeakoulu on yhdistymässä Lahden ammattikorkeakoulun kanssa. Siitä ei ole kauaa, kun kumpikin siirtyi alueidensa kunnilta Lappeenrannan teknillisen yliopiston omistukseen.

Etelä-Savossa yhteistyösuuntia mietittiin muutama vuosi sitten. Päätökseksi tuli voimien yhdistäminen kymenlaaksolaisten kanssa. Virallisesti Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk on toiminut pian kaksi vuotta.

Jo nyt Xamk-fuusio on osoittanut hyötynsä. Leveämmät hartiat ovat tuoneet uskottavuutta. Mikkelin ennestäänkin varsin vahva tutkimus- ja kehitystoiminta on saanut lisävirtaa. Tekemistäkin toki yhä on muun muassa vetovoimassa opiskelupaikkana.

Kun korkeakoulukenttää taas jollain aikavälillä järjestellään uusiksi, vahvalla yksiköllä on puhevaltaa ja vaihtoehtoja.

Alueiden kilpailussa tutkimus- ja kehitystoiminta sekä koulutus ovat harvoja toimivia keinoja. Seudun ja koko maakunnan kannalta korkeakoulujemme pärjääminen on siksi ydinasia.

Ammattikorkeakoulun lisäksi Mikkelissä toimii yliopistokeskuksen yhteydessä sekä opetusta että korkeatasoista tutkimusta, joilla on vakiintunut asemansa. Volyymilla mitaten ammattikorkeakoulun rooli sekä opetuksessa että tutkimus- ja kehitystyössä on alueelle kuitenkin aivan keskeinen.

Mikkelin seudun menestyksen kannalta ammattikorkeakoulun vahvistamisen pitäisi olla kaikkien yhteinen tavoite. Kun korkeakoulukenttää taas jollain aikavälillä järjestellään uusiksi, vahvalla yksiköllä on puhevaltaa ja vaihtoehtoja.

Jos yliopistokeskus ja Xamk löytävät vielä nykyistäkin toimivamman tavan tehdä yhteistyötä, se ei ole kummaltakaan ainakaan pois.