Pääkirjoitus: Sote-aikataulu venyy ja venyy

Sote- ja maakuntauudistuksen viivästyminen vuodella on arvovaltatappio Juha Sipilän (kesk.) hallitukselle. Se ei kovasta yrityksestä huolimatta onnistunut samaan uudistusta kokonaisuudessaan maaliin tällä vaalikaudella, vaan soten toteutus jää seuraavalle hallitukselle. Sen kokoonpano ja suhtautuminen soteen ovat vielä auki, mutta muutokset ovat mahdollisia, sillä puoluekannatusmittaukset eivät lupaa nykyiselle hallituspohjalle jatkoa.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon toteamus, että aikataulumuutos antaa mahdollisuuden huolelliseen valmisteluun, on toki totta, mutta siinä hän teki myös välttämättömyydestä hyveen. Sotea on valmisteltu jo vuosikausia, tulosta vain ei ole syntynyt.

Hallitus joutui myös myöntymään siihen, että maakuntavaalit, jos ne pidetään, ovat vasta keväällä, kuten oppositiopuolueet ovat aiemmin esittäneet. Puolueille ja äänestäjille on tulossa kiireinen kevät, sillä vaaleja on luvassa kuukauden välein huhtikuussa ja toukokuussa. Eduskuntavaaleista on tulossa sote-vaalit.

Pääministeri Sipilä väläytti maanantain A-studiossa, että tekee sotesta luottamuskysymyksen, mutta tiedonanto eduskunnalle muuttuikin ilmoitukseksi, josta ei äänestetä. Väistämättä herää kysymys, mikä käänsi Sipilän pään. Iskikö hallituspuolueisiin todellinen pelko siitä, että sote ja sitä myöten hallitus ajetaan nurin? Omien luottamusta testattiin jo eilen, kun hallitusryhmien piti ilmoittaa sitoutumisestaan uuteen aikatauluun.

Sote-uudistuksen lykkääminen jatkaa myös sitä epävarmuutta, joka alalla on ollut viimeiset vuodet. Kaikille olisi eduksi, jos uusia viivytyksiä ei enää tulisi.

Markku Kumpunen
markku.kumpunen@kaakonviestinta.fi

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat