Pääkirjoitus: Kirkko etsii suuntaansa

Piispan valta kirkon opin ja toiminnan linjaamiseen on rajallinen. Silti piispojen valintaan kohdistuu paljon myös kirkon suuntaan liittyviä toiveita ja pelkoja.

Evankelisluterilaisen kirkon johdossa tapahtuu kiinnostavia henkilövalintoja. Keskiviikkona Teemu Laajasalo valittiin Helsingin piispaksi. Talvella äänestetään arkkipiispa Kari Mäkisen seuraajasta, ja tämä kisa alkoi torstaina, kun kansanedustaja Ilkka Kantolan (sd.) ehdokkuudesta tiedotettiin.
Kirkkoa on julkisuudessa leimannut paitsi jatkuva jäsenkato myös selvä jakaantuminen konservatiiveihin ja liberaaleihin. Muutama vuosikymmen sitten suhtautuminen naispappeuteen oli iso asia. Sittemmin seksuaalivähemmistöjen oikeudet on noussut jakolinjaksi.
Viime aikoina kirkon yhteiskunnallinen profiilikin on kirkastunut, kun esimerkiksi arkkipiispa on ottanut kantaa paperittomien maahanmuuttajien puolesta. Tämäkin jakaa kantoja.
Kirkossa on aina korostettu ykseyttä ja yhdessä toimimista. Yksilöllisiä valintoja painottavassa ajassa tämä käy yhä vaikeammaksi, vaikka avioliittolain kaltaiset kysymykset eivät kirkon päivittäisessä perustyössä kovin usein tule vastaan.
Piispan valta kirkon opin ja toiminnan linjaamiseen on rajallinen. Silti piispojen valintaan kohdistuu paljon myös kirkon suuntaan liittyviä toiveita ja pelkoja. Arvojohtajina ja kirkon näkyvinä keulakuvina heidän todellinen asemansa on muodollista vahvempi. Piispan vaalissa kamppailu kirkon suunnasta tulee näkyväksi.
Viime aikoina kovin konservatiivisia pappeja ei ole piispoiksi noussut. Kirkon aktiivisimmissa jäsenissä on silti paljon perinteisen opin kannattajia. Miten he reagoivat, jos suuntaus vain jatkuu?
Entä jos arkkipiispaksi valikoituisi kova konservatiivi? Vaarana voi olla suuren, mutta löyhemmin kirkkoon sitoutuneen vapaamielisemmän joukon menettäminen.
Kun yhdelle kumartaa, toiselle pyllistää.

Timo Laitakari
timo.laitakari@lansi-savo.fi

Osallistu keskusteluun

Länsi-Savo