Puheenvuoro: Kansanedustaja Heli Järvinen ennakoi uudenkin sote-linjauksen satavan suoraan yksityisten toimijoiden laariin

Pari viikkoa sitten hampaani alkoi kipunoida siihen malliin, että oli pakko hakeutua hammaslääkäriin. Tämä tapahtui Helsingissä, poissa kotiseudultani. Siksi ensimmäinen kysymys aikaa varatessani oli, enkö voisi mennä hoidattamaan ongelmaa Savonlinnaan. No, kivun takia en voinut, eli pääsin päivystykseen.

Hallitus on saanut aikaan uuden esityksen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä. Vaikka siinä on korjattu joitakin aiemman esityksen valuvikoja, esimerkiksi poistettu yhtiöittämispakko, tulee se jakamaan terveysmarkkinat ennennäkemättömällä tavalla.
Suurilla yksityisillä toimijoilla on valtaisat markkinat, kun asiakas pääsee valitsemaan oman terveyspalvelukeskuksensa. Jos esimerkiksi minä jatkossa valitsisin Kerimäen terveyskeskuksen, tarkoittaisi se jatkossakin sitä, että muissa kuin akuuteissa asioissa minun pitäisi tulla hakemaan hoidot Kerimäeltä tai sen kanssa ehkä yhteisjärjestelmässä olevilta Savonlinnan terveysasemilta. Jos valitsen yksityisen toimijan, saan parhaimmillaan kymmenien kaupunkien valmiin hoitoverkoston.
Äskeisessä hammasongelmassa, Kerimäen terveysaseman valittuani, minulle jatkossakin vastattaisiin Helsingistä, että koitapa mennä kotiisi hoitamaan ongelmaa, kun taas vaikkapa Terveystalon valitessani minut toivotettaisiin tervetulleeksi pikaiseen hoitoon niin Savonlinnassa kuin Helsingissäkin.

Huoli on aiheellinen, sillä viidellä suurimmalla terveysalan toimijalla on tarjottavana aivan ainutlaatuiset verkostot, joista julkinen puoli voi alkuvaiheessa vain unelmoida: Attendolla on yhteensä yli 250, Terveystalolla lähes 140, Mehiläisellä yli 120 ja Aavalla ja Pihlajalinnallakin puolensataa hoivakotia sekä lääkäri- ja terveysasemaa eri puolilla Suomea.
Kun jaettavana on yli 20 miljardin euron markkinat, tälle kakulle riittää jakajia. Luvassa on siis ennennäkemätön kilpailu uusista ja etenkin perusterveistä asiakkaista.
Vaikka asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti kuulostavat varmasti jokaisesta hienoilta asioilta, kannattaa varoa, mitä toivoo, sillä ne tulevat maksamaan paljon. Hintaluokkaa kuvaa se, että Helsingin asukkailleen tarjoaman hammashoidon asiakasseteli maksaa vuodessa noin 100 miljoonaa euroa. Kyseessä on siis yhden kaupungin kulut yhden alan asiakasseteleistä!

Miten olisi, jos alussa rauhassa siirrettäisiin sote-palvelut maakunnille ja sen jälkeen tehtäisiin kokeiluja valinnanvapaudesta?



Keskustan uppiniskaisuus 18 maakunnan mallista ja kokoomuksen samanaikainen uppiniskaisuus täydestä valinnanvapaudesta ja markkinoiden avauksesta voivat olla kohtalokas yhdistelmä koko uudistuksen toteuttamisen, suomalaisten terveyden ja terveydenhuollon kustannusten kannalta. Ainakin hallitus ottaa näin toimiessaan historiallisen suuren riskin, joka koskettaa jokaista suomalaista, noin 200 000 työntekijää sekä rahasummaa, joka vastaa lähes puolta koko valtion budjetista.
Tätä arviota tukee vahvasti asiantuntijajoukon yksimielinen lausunto uudesta hahmotelmasta valinnanvapauslaiksi. Asiantuntijat toteavat, että esitysluonnos on selkeämpi ja toteuttamiskelpoisempi kuin edellinen versio, mutta että tähänkin malliin sisältyy vakavia ongelmia ja riskejä mm. rahoituksen, perusoikeuksien toteutumisen, maakuntien itsehallinnon, palveluiden integraation, asiakassuunnitelmien ja uudistuksen voimaantulon ajoituksen suhteen.

Sote-uudistus on tärkeä. Nyt pitää rakentaa malli, jolla uudistuksen alkuperäiset tavoitteet: terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen, kustannusten hillintä ja saumattomat hoivaketjut voidaan saavuttaa.
Miten olisi, jos alussa rauhassa siirrettäisiin sote-palvelut maakunnille ja sen jälkeen tehtäisiin kokeiluja valinnanvapaudesta, kuten asiantuntijat ehdottavat? Silloin ei otettaisi niin suurta harppausta pimeään, josta ei enää pienin askelin pääse ulos.

Heli Järvinen
kansanedustaja (vihr.)
Kerimäki

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet