Puheenvuoro: Kuukkeli on ahtaalla Etelä-Savossa

Toimittaja Jani Halme kirjoittaa osuvasti yritysten yhteiskunta- ja ympäristövastuusta – tai sen puutteesta (LS 2.12.). Hyvänä esimerkkinä hän käyttää muun muassa Parikkalan kuukkelimetsän hakkuuta. Kyseessä ei kuitenkaan ole aivan tavallinen hakkuukiista, joten tapauksen taustaa on syytä hieman avata.

Kuukkelin esiintymisalue Etelä-Suomessa on tehometsätalouden vuoksi  pienentynyt jo kauan. Tilanteen kartoittamiseksi ja mahdollisten korjaavien toimien kehittämiseksi perustettiin erityinen kuukkelityöryhmä, joka toimi 2009–2011.
Ryhmässä oli edustettuna eri luontojärjestöjä sekä metsäkeskuksen, metsänhoitoyhdistysten ja metsäteollisuuden, myös UPM:n edustajia.
Tällä kokoonpanolla asiat olivat usein pahasti levällään eikä yhteistä linjaa tahtonut löytyä.
Metsäalan organisaatiot varjelivat mustasukkaisesti reviirejään ja yhtiöiden edustajat olivat hankalassa tilanteessa ilman aitoja neuvotteluvaltuuksia. Ainoastaan ryhmän vetäjän, Luonnonsuojeluliiton silloisen puheenjohtajan Risto Sulkavan kärsivällisyyden ja neuvottelutaitojen ansiosta käteen jäi jotain konkreettista, opas Etelä-Suomen kuukkelimetsien käsittelyyn.

Kuukkelin elinympäristövaatimukset Etelä-Suomessa ovat edelleen jonkin verran epäselvät. Parikkalan—Punkaharjun rajamailla on vielä metsäsirpaleita, joissa kuukkeli pesii, mutta ihmissilmin hyvin samankaltaisilla Lohikosken valtionmetsän alueilla ei ole havaittu kuukkelin pesintöjä. Oppaaseen on koottu se, mitä asiasta tiedetään ja ohjeet kuukkelin huomioimisesta metsänhakkuissa.
UPM ei kuukkelihankkeen aikaan halunnut ottaa Parikkalan seudun kuukkelimetsiä lainkaan mukaan hankealueeseen. Myöhemmin yhtiöllä on ollut kiinnostusta testailla ohjetta nimenomaan näillä eteläisimmillä reviireillä, joilla ydinalueiden suojelu on keskeisin ohjeenkin mukainen toimintatapa.
Jäi hieman epävarmaksi, missä määrin eri tahot oppaaseen sitoutuivat.
Seuraavan kerran opas nousi esiin, kun kävimme ”Metsän tarina”-elokuvan jälkimainingeissa Helsingissä UPM:n pääkonttorilla neuvottelemassa elokuvassa esiintyneiden metsien, erityisesti Haarikon alueen suojelusta.
Kuukkeliopas uhattiin heittää roskiin, elleivät puheet lisäsuojelusta lopu. Näin on näköjään nyt tehty.

Metsäyhtiöille sattuu myös kummallisen usein ”inhimillisiä erehdyksiä”, joissa moto eksyy johonkin, mihin ei pitäisi. Poikkeuksetta kyseessä on järeä, luontaisesti syntynyt sekametsä. Siellä kasvaa hyvälaatuista sahatavaraa, jota ei viljellyistä puupelloista saa.
Halme kirjoittaa, että metsäyhtiöiden maine on viime vuosina kohentunut. Jos näin on, kyseessä on enemmänkin tehokas propagointi kuin muutokset käytännön toiminnassa.
Halme myös odottaa yhtiöiden hilautuvan nykyaikaan. Itse kaipaan mieluummin paluuta entiseen, jolloin sanottiin suoraan, etteivät suojeluasiat, monimuotoisuudet ja muut viherpiipertelyt kiinnosta, kun tehdään rahaa.
Oltaisiin ainakin rehellisiä.

Timo Luostarinen
Suomen Luonnonsuojeluliitto
Etelä-Savo, toiminnanjohtaja