Puheenvuoro: Euroopan unionin ja eurooppalaisen yhteisön juuret olivat jo antiikin ajan maailmassa

Europarlamenttivaalien alla kiistely Euroopan unionin suunnasta kiihtyy. Kyseessä on toimivaan demokratiaan kuuluva luonnollinen poliittinen debatti.

EU:n kannatus suomalaisten keskuudessa on ilahduttavan suuri. Vain populistit kiistävät unionin myönteisen merkityksen.

EU ei kuitenkaan ole mikään ”uutuus”, vaan jo antiikin maailmassa (noin 800 eKr – 500 jKr) ilmeni pyrkimyksiä koko ihmiskunnan kattavasta yhteydestä.

Rooman valtakunta oli ensimmäinen eurooppalainen suurvalta, joka suurimmillaan ulottui Pohjois-Afrikasta Brittein saarille ja Mustaltamereltä Biskajanlahdelle.

Rooman maailmanvalta piti sisällään monia eri kulttuureja ja uskontoja.

Myöhemmin, keskiajalle tultaessa, toteutui ylikansallinen, latinankielinen ja kirkon yhdistämä eurooppalainen kulttuuripiiri.

Ajatus ihmiskunnan yhteydestä eli vahvana antiikin Roomassa. Tämä universaali idea oli vallalla silloin, kun apostoli Paavali perusti seurakuntia Välimeren ympäristössä.

Paavali tunnetaan ”pakanoiden apostolina.” Hänen tarkoituksenaan oli tehdä lähetysmatkoja eri puolille silloista tunnettua maailmaa. Ajatus maailmanlaajasta kirkosta, koko kristikunnan ykseydestä, nousi jo tuolloin esiin.

Tosin Paavalin aikaperspektiivi oli lyhyt: hän uskoi, että maailmanaika päättyy jo hänen elinaikanaan. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Mutta kirkon tulevan reitin hän ehti merkitä, mikä tarkoitti matkaa kohti ”maan ääriä.”

Näin Paavalin raja-aitoja murtava universalismi jäi elämään vielä kauan sen jälkeen, kun hän itse oli jo poissa.

Kirkon ja myöhemmin koko eurooppalaisen sivistysperinnön kannalta tällä tuli olemaan kauaskantoinen merkitys. Keskiajan paavijohtoinen kirkko ja Eurooppa elivät vuosisatoja kohtalonyhteydessä keskenään.

Paavalin universalismi vaikutti paljolti siihen, että kirkko ylitti ahtaat kansalliset näköalat ja avautui maailmaan päin.

Pyrkimyksenä oli myös muutos ihmisten kesken. Saman on todennut EU:n pääarkkitehti Jean Monnet: ”Tavoitteena on muutos, joka toteutuu ihmisten välisissä suhteissa.”

Voidaan tietysti kysyä, onko EU:ssa lopultakaan kyse ihmisten välisestä yhteydestä vai taloudellisten etujen maksimoinnista?

Se, joka tuntee Euroopan historiaa, ei aseta ihmisten yhteyttä ja taloutta vastakkain. Talous ei nimittäin ole eikä saa olla itseisarvo, vaan välinearvo. Mikään organisaatio ei voi toimia ilman taloutta.

Jo alun perin on EU:n keskeinen tavoite on ollut rauha. Samalla kysymys on Euroopan kansojen yhteisestä vastuusta, solidaarisuudesta, jota ahdas nationalismi ei edusta.

Kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi, se oli mahdollista siksi, että Neuvostoliitto hajosi omaan valheellisuuteensa. Maamme EU-jäsenyyttä onkin pidettävä myönteisimpänä ulkopoliittisena ratkaisuna toisen maailmansodan jälkeen.

Turvallisuuspolitiikka oli ytimeltään se syy, miksi Suomi hakeutui EU:n jäseneksi. Samoin liittyminen eurojärjestelmään palvelee paitsi taloutta myös turvallisuutta. Onhan kyseessä historiamme kenties vakain valuutta. Olemalla mukana läntisissä ytimissä maamme voi parhaiten toteuttaa omia turvallisuustarpeitaan.

Ihmisoikeudet ja rauha ovat EU:n alkuperäisiä visioita.
Europarlamentaarikoista suuresti riippuu, säilyykö unioni myös vastaisuudessa ihmisyyttä puoltavana arvoyhteisönä.

Matti Wirilander
teologian tohtori
Mikkeli