Sano se: Vanhuksille samat oikeudet kuin vangeille!

Tekstiviesteissä aiheet vaihtelevat pöytien putsaamisesta hoiva-alan kuvioihin.

Ei Mikkelin kaupungilla ole mitään taloudellisia huolia. Monella työntekijällä on kaksi esimiestä. Irtisanomisprosentti on nolla eli jos et tee mitään sekin riittää jos olet viran saanut. | Tiedoksi uudelle henkilöstöjohtajalle

Huomasiko joku viime hetkellä että Louhenpuiston päiväkoti olisi tullut vanhan kaatopaikan päälle? | 3689

Sano Mehiläisen valloitus Mikkelissä jatkuu. Keväällä valmistuu kehitysvammaisten hoitokoti Kiiskinmäenkadulle. Hyvä, että se rakentaa jolla on siihen varaa. | Tekstari

Kauppias Heikki siellä Mikkelissä, investoi ihan ensimmäisenä Buffaan pöydän putsaaja. Nykyhenkilökunta ei kerkeä vaikka haluja olisi. Eiköhän siitä 10 miljoonasta sen verran riittäisi. | Ehdotus

Harmillista, että Arto Seppälä on huolissaan työpaikkojen säilymisestä vasta nyt, kun ESE on myymässä osuuttaan Lumme Energiasta. | Viesti

Voi voi, kyllä vanhuksien tulee vaatia enemmän kuin tuo 0,7 hoitajaa kun vankilassakin on jopa viisi hoitajaa per rosvo. Samat oikeudet vai mitä? | Heikki

Perusasiat: vanki 3 ruokailua, tunti ulkoilua, suihku, säännölliset lääkkeen jakoajat, ym. joka päivä ja aina henkilökuntaa paikalla turvaa antamassa. Vanhusten hoidon perusasiat, no jokainen lienee lukenut miten pielessä ne on. | Rami

Mikä logiikalla Virpi Siekkinen perustelee seniorikortin hinnan korotusta käyttäjien määrän lisääntyessä. Yleensä saa paljousalennuksen. Sinänsä 50 on ihan ok samoin kuin Rantakeitaan kuntosalin lisämaksu kunhan sen maksaminen käy kätevästi. Ladattavissa seniorikorttiin? | Ihmettelee Tane