Sano se: Kiitos, kun veit Karjalanharjulle pudonneen lompakkoni poliisiasemalle!

Tekstareissa ihmetellään Postin toimitusjohtajan palkkaa, opiskelijoiden liikuntamahdollisuuksia ja hoitajamitoitusta.

Postin johtajien palkkioiden lisäksi on välttämätöntä tarkistaa myös johtajien määrä sekä toiminnan kehittämissuunnitelmien järkevyys. | SK

Hyvä ja joustava palvelu Wauhtipyörässä. Pyörä kuntoon melkein saman tien ja lasku kohtuullinen. Renkaatkin täynnä samaan laskuun. | Nimimerkki

Ihmetyttää kun jos liikuntahallit pitäisi poistaa opiskelijoilta ym. Kattilansillastakin purettiin toimiva halli, mitään ei tilalte tullut. Ajetaan kuin käärmettä pulloon Stadiumiin ihmisiä kilometrien päähän. | Maalaisjärkeä tarttis

Sipilä myöntää että oli virhe tarjota taloaan tulijoille. Miksi ei myöntänyt asiaa virassa ollessaan, vaikka kaikki asian näki? | SMS

Hoitokodin täti sanoi avointen ovien päivässä, että kukaan ei ole jatkuvasti hoidokin perässä. Joten maalaisjärkeä hoitajamitotukseenkin. Uupumista paikkaamaan, ei seuraneideiksi. | RL

Postinkanto taitaakin loppua, kunnes me, joilla ei ole tietokonetta, emme enää ole sitä vaatimassa. Nytkään ei juuri huomioida tiedotuksissa meitä. | www?

Ylen saamat verorahat taitaa mennä kun toimittaja paikan päällä leirillä haastattelee kaapuihin pukeutuneita naisia, tarkoituksena tuoda heidät Suomeen. | Kommentti

Asiakas kassalla, ethän tule pakkaamaan ostoksiasi heti edellisen asiakkaan perään samalle hihnalle. | Kadonnut kauraleipä : (

Romumies hankki 160 000 10 vuodessa, tämä julkisuudessa viime aikoina ollut johtaja saman 2 kuukaudessa. | Jaa miten sen nyt ottaa

Kaunis kiitos sinulle, joka veit Karjalanharjuntielle tipahtaneen lompakon poliisiasemalle! | Viesti

Uusimmat uutiset