Sano se: Ammattiliittojen pitää kustantaa maskit työntekijöille

Koronakeskustelu hallitsee jälleen tekstarimielipiteitä.

Kyllä on ihmisillä hinku hankkia korona-aalto Mikkeliin. Illat terasseilla ja baareissa roikutaan, Puumalassa kesän lopettajaisissa. Saldo tästä nähdään kahden viikon päästä.

Maski

Onkohan vanhanaikaista rakentaa isoja kouluja, kun opetusryhmät voisivat toimia vuokratiloissa eri puolilla aluetta omana yksikkönä kohtaamatta korona-aikana toisiaan.

Pallonkulmanajattelija

Vastuullinen ammattiliitto huolehtii jäsentensä terveydestä ja kustantaa tarvittavat maskit. Vastine jäsenmaksuille.

Näin on oikein

Eivätkö viranomaiset, hallitus saa aikaiseksi matkustuskieltoa ulkomailta? Nyt jo lisääntynyt korona. Testit heidän lähtiessä tänne. Ja heti takas jos tartuntaa.

Esitys

Esimerkillinen mies Mikkelin Tokmannilla 10.8. Aivasti tyylikkäästi hihaansa.

Ten points

Mikä mättää, ettei koronan testauspaikkoja saada niin paljon kuin tarvis? Aikaa olisi ollut jo kohta puoli vuotta tehdä asialle jotain.

Kommentti

Lähellä eläkeikää olevat työttömätkö tämän maan pelastaa kovistelemalla heitä töihin? Eikö olis tärkeämpää puhua nuorten työllisyydestä?

Maalaisjärki

Eipä ollut yllätys ettei kunnallisiin hoivakoteihin tehdä tarkastuskäyntejä samoin kuin yksityisiin. Hyvä, että asia on tuotu julkisuuteen. Kunnallisten hoivakotien epäkohdat pitäisi samanlailla tuoda esille kuin yksityisten.

Nimimerkki

On erikoista, että Essoteen kuuluva hyvinvointikeskuksemme edellyttää osastolla vierailevilta suojakäsineitä ja maskeja, mutta omalta hoito- ja puhtaanapitohenkilöstään ei. Hekin voivat olla koronan kantajia, voineet lomailla koronamaissa tai hankkineet tartunnan festateilta, kapakasta etc. Vaarallista köyhäilyä!

SMS

Mikkelissä alkaa olla 1 000 koululaista väistötiloista, tässä pelissä menetetään 5 milj. Eur/v, puhumattakaan koulutyön vaikeuksista. Heinänen ja kumppanit ajavat, että tämän kehityksen pitää jatkua ikuisesti.

Popula

Hienoa ja hyvää meille jälkipolville, että siilokortteli peruuntui. Monikerroksisia yksinäisyyden "vankiloita" joista näkee vain taivaan on jo tarpeeksi. Työtavat hoivakodeissa, käytös ja yhteistyö syyniin jalkapallon ja jääkiekon tavoin.

Tekstari

Vai on kesäkanailmiö surullista... Minut taas tekee surulliseksi ne miljoonat kanat häkkikanaloissa kun kana ei mahdu siipiään levittämään.

Että sellaista