Sano se: Kuka valopää ajoi Kalevankankaalla ladulla autolla?

Tekstiviestipalstalla tänään käsittelyssä muun muassa aluvanteiden pulttien kiristys ja suomalainen sananvapaus.

Kuka suunnitteli läpikulkuväylän Kirkonvarkauden asuntomessualueelle? Tie olisi pitänyt rakentaa vanhaa Porrassalmentietä oikoen. Hyvä sorainen maapohja! Olisi ollut tilaa. Melu olisi jäänyt mäkeen! Ei olisi häirinnyt asukkaita. Pois häiriötekijä asuntoalueelta! Asialle oikea henkilö suunnittelemaan! | Monen ihmisen ajatusten tulkki

Eipä tartte yhtään ihmetellä mistä johtuu Essoten henkilöstöpula; huonosta henkilöstön johtamisesta. Tehdään muutoksia, joita ei mietitä loppuun asti, hankaloitetaan työntekijöiden jaksamista. Kun aletaan kuunnella ja arvostaa henkilöstöä, kaikki voittavat! | Kommentti

Sananvapaus Suomessa on aika leijuva käsite. Valtaeliitti ja median mielipidejohtajat määrittelevät mikä on oikein ja mikä väärin. Jos edustat heidän näkemyksiä, on sinullakin ”oikea” sananvapaus. Muussa tapauksessa ei mielipiteilläsi ole mitään arvoa . Tähän on tultu ”vapaassa” Suomessa. | Sananvapauden puolesta

Myötäilen länkkärimummelia. Olen odottanut kuin kuuta nousevaa, koska nähdään Smith and Jones -sarja. | Länkkäriukkeli

Tee hyvä Kauppinen tuolle ylivoimalle jotain! Vaihda pelaajat, kokeile jotain uutta ! | Järkyttävää katsottavaa

Mikäli Oulun tapauksissa tekijät olisivat kantasuomalaisia miehiä, puhuttaisiin pedofiiliringistä. Nyt ei saa puhua asioista oikeilla nimillä, koska muuten syytetään rasismista. | Lex

Kukakohan valopää ajoi Kalevankankaalla ladulla autolla! Nousi Raviradantien alikulkutunnelin mäen 12.1 noin klo 19.45. Äly jätti. | Huh, huh

Lämmin kiitos Mikkelin keskussairaalan kuvantamisen yksikön hoitajille ystävällisestä palvelusta. Erityiskiitos vielä lääkäri Kauppiselle. Hänellä oli aikaa kohdata tutkittavana oleva potilas ihmisenä, kuunnella, vastata kysymyksiin ja olla aidosti läsnä. | Jäi hyvä mieli

Pari viikkoa palvelurakennemallin kustannusten hyväksymisestä huomataan ”yllättäen” että heti ensimmäinen koulurakennus tulee kalliimmaksi kuin suunnitelmissa laskettiin. Tästähän onkin hyvät lähtökohdat alkaa tekemään tervettä ja kestävää suurkoulua. Joko sutta ja sekundaa halvalla että pysytään arvioissa tai reilu arvion ylitys ja uudistuksen hyödyt menee siihen. | Tekstiviesti

Vanha olen, silti vielä muistan millaista oli 15-vuotiaana. Naisten kasvattamana moni asia oli outoa. Varoiteltiin ”namusedistä”, ei kerrottu miksi. Koskaan en sellaisia tavannut, liekö sota vienyt nekin? Nykyaika erilainen, mutta kyllä kodin asia on seurata lapsiaan. Selittää mahdolliset vaarat. Eikä alaikäisen paikka ole tuntemattomien joukossa. Seuratkaa, seuratkaa lapsienne menoja. | MummoX

Juha Sipilä aikoo poistaa maasta ulkomaalaistaustaiset raiskaajat. Mihin maahan? | Vaalit näyttävät olevan tulossa

Kerrostaloihin Mikkelissä on pesiytynyt narkomaanien lisäksi narsistiporukoita. | LS 13.1.

Suomen hallitus allekirjoitti joulukuussa GCM-sopimuksen, joka takaa kaikkien maailman halukkaiden tulla maahamme. Ruiskaukset tulevat lisääntymään radikaalisti tulevaisuudessa. | Tulette näkemään sen

Kirpputoreilta tavaraa varastelevat ihmiset, yrittäkää ymmärtää että tuotteesta saaduille rahoille olisi ollut käyttöä. Ei tosin taida ymmärrys riittää. | Nimimerkki

Mitä sairaala tekee lääkäreillä? Onhan siellä maistereita! | Tekstiviesti

Pieni vinkki kevytmetallivanteen/renkaan omatoimiselle vaihtajalle. Hanki momenttiavain ja kiristä mutterit / pultit 120 Nm tiukkuuteen tai hanki Motonetistä pultit, jotka eivät heti lennä pois ja että saat ne auki vaikka kiristät kuinka tiukkaan. | Kokenut

Hienoa Veikko Elo, kirjoitit eläkeläisen kohtalosta kympin asiaa. Olen samaa mieltä kanssasi. | Yx eläkeläinen

Menepäs opas Partanen katsomaan Maaherrankadun turistipysäkkiä. Kun siitä metrin penkan yli turisti poistuu autosta, niin aika vihamieliseltä alkaa Mikkeli turistista tuntua. Eipä hirveästi kannata kehumaan ruveta. Slougani kyllä on kohdillaan. | Niin on Mikkelistä

Kunta on kuntalaisiaan varten ja Kaihu kaikkien kaupunkilaisten yhteistä omaisuutta.Kaupungin tehtävä on ajaa kaupunkilaisten etua ja pitää asukkaidensa, Kaihun ja sen luonnon puolta gryndereitä vastaan. | Kehitystä ei ole luonnon tuhoaminen

Kävinpä taas työntämässä auraajan tekemän penkan parkkipaikalla. Pertunmaan kunnan kanssa sovittiin, että kunta hoitaa parkkialueen talvikunnossapidon, koska taloyhtiössämme on kunnan osake.  Auraaja ei vaan osaa kääntää auran kulmaa niin, ettei penkkaa synny. Voisiko joku opettaa moisen taidon hänelle, kiitos! | Turhautunut kolan käyttäjä

Politiikot kyykyttävät eläkeläisiä puoluekannasta riippumatta. Nyt on aika maksaa potut pottuina ja olla äänestämättä yhtään nykyistä edustajaa. | Ehdotus

Aika lailla pintaan on maakaapelointi tainnut jäädä kun silloin kun Pekka Pouta ennustaa tuulta ja lunta meillä ruppee räpsimään sähköt samantein ihan niinku varmuuden vuoksi. Ja sähkönsiirtomaksut senkun nousee. | Ihmettelee mies
Korpikoskelta

Vesikansantie/Taipaleentie aurausurakoitsija! Saat hankmoni lainaan tien tasoitukseen. | Vanha urakoitsija takas!

Ennen kuin Urpolan koulu puretaan, olisi kiva jos koululla järjestettäisiin avoimet ovet. Voisi käydä muistelemassa kouluaikoja. | 60-luvun kansakoululainen

Juttua muokattu kello 8.50. Lisätty loppuun lisää viestejä.

Kommentoidut