Sano se: Me eläkeläiset emme pääse Laajalammelta asioillemme bussilla

Tekstareissa puhutaan myös sellutehtaista, elämäntavoista ja postipalveluista.

Valtakunnan vihreet! Suomeen sopii erittäin hyvin sellutehdas. Metsänomistajat saavat rahuskia, motomiehet/naiset myöskin ja rekan kuljettajat. Näin työllisyys kasvaa ja kansalaiset vaurastuu. | Metsäläinen

Vihreät nyt kiireesti vastustamaan uutta sellutehdasta muuten äänestäjät suuttuu eihän uusia työpaikkoja saa pohjoiseen syntyä. | Huolestunut

Kiitos Pentti Halonen, Matti-Veikko Kuusi, Juha Kotilainen, Irja Halonen ja Mikkelin Laulusiskot! Ihana musikaalinen tunnelmakuva Suomen luonnosta! | Tekstari

Toivottavasti Essoten henkilökuntaa ei unohdeta. Laiteta sijaiskärsijäksi, maksajaksi koska tilanne ei ole heidän syy. | Seurannut

Terveys ja hyvinvointi eivät ole perustuslaillisia oikeuksia. Niiden lähtökohtana ovat yksilön vastuu, omasta itsestä huolehtiminen ja oman itsensä kehittäminen. Yhä suurempi osa hyvinvointivaltion voimavaroista kuluu huonon elämän haittojen hoitamiseen. Essoten talous saadaan pysyvästi kuntoon, kun luovutaan itse aiheutettujen sairauksien hoitamisesta. | Tolkun kansalainen

Nyt kun lapset saavat ilmaiset koulukyydit ja perheet ilmaiset lounaat, olisiko jo aika ajatella meitä eläkeläisiäkin? Me maksavat asiakkaat emme pääse Laajalammelta ja takaisin linja-autolla oikeaan aikaan minnekään. Autot ovat melkein aina myöhässä 5—20 minuuttia. Emme suinkaan mene Tähtitorille istuksimaan vaan on niitä lääkäri- ym. asioita joita täytyy toimitta, aikataulut on kuitenkin suunniteltu vain koululaisille. Bussi kulkee aamupäivisin vain tunnin välein. | Hanski

Mies, kun sinulle kaljan yms. kittaamisen jälkeen tulee hätä, älä mene ihmisten pihoihin kuselle. Kokeile ennakoida tuleva tilanne, luulisi sinun tietävän , että se mikä kurkusta alas menee, tulee sieltä myös ulos. | Oksettaa siivota jälkiäsi

Ministeri Lintilän (kesk.) vastuulla on heikentyneet postipalvelut. | Oikea osoite
On aloja joita ei saa alistaa kylmälle markkinataloudelle. Elintärkeä maatalous on yksi. | Ilman ruokaa noutaja tulee

Pienituloisen yksinäisen pitäisi saada jakaa kotitalousvähennys edes kahdelle vuodelle että maksetut verot riittäisivät hänelle kuuluvaan palautukseen. | SMS

Kuinka kauniisti sanottu Länkkärissä, pieni haaveilija, erityistukea tarvitsevasta add-lapsesta. Kunpa osaisimme ottaa huomioon heidän tarpeensa elämässä. | Tekstiviesti