Sano se: Mikkelin viheralueita ei saa tärvellä!

Tekstiviesteissä puhutaan paljon Ratinlammen ja Kaihun alueen kaavoituksesta.

Nyt selvisi sekin, kenen mielestä kaupunkimme kaikki viheralueet ovat uhrattavissa rahan edestä. Kepulaiset ja kokoomuslaiset. Kyllä rakennusmaata löytyy Mikkelistä muualtakin. Säilyttäkää nyt edes Kaihun vielä jäljellä oleva ympäristö! | Raha raha raha

Voi teitä te Mikkelin keskustalaiset pomot. Miksi viette joukkonne kokoomuksen syliin samoin kuin Sipilä? | Alkiolaisuus kuollut

Kiitokset Mikkelin liikuntapuolen henkilöille ensilumenladusta. Ei kun lipunostoon. | Kuntohiihtäjä

Onpa menny vähän överiks tuo ilmastohässäkkä tai apteekkarin ahneus, kun lääkepussukastakin peritään 15 centtii. | Kassiton kulkija

Mikkelin jalkapalloseurat tekevät erittäin hyvää työtä kannustaessaan lapsia ja nuoria liikkumaan. Jalkapalloilijoiden tilat ja puitteet ovat tällä hetkellä riittämättömät ja puutteelliset. Yleisesti Mikkelin päätöksen teossa keskittykää oleellisiin asioihin, monet investoinnit on ylimitoitettuja sekä ylihintaisia kohderyhmään verrattuna. | Veronmaksaja

Saksalan venelaiturin tapahtumista 25.10.; kiitos pariskunnalle, joka ensimmäisenä tuli paikalle ja hälytti apua. Kiitokset myös pelastuslaitoksen henkilöille ja mahdollisesti muille meitä auttaneille. Olemme teille hyvin kiitolllisia. | Sisko ja sen veli

Pitkäjärven ABC :n kohdalle valvontatolppa! Poliisit ei näytä valvovan 80 km rajoitusta ollenkaan! | Vauhtisuora

Huhuh, katsokaapa noita terveys- ja hoitojättien johtajien ja osakkeenomistajien tuloja jotka sitten piilotetaan hallintarekisteriin tai vakuutuskuoriin ym. Kyllä säästyy veroeuroja? | ???

Sinä joka veit meidän pihasta Viinamäeltä pöllön joka loistaa pimeässä. Tiedoksi niitä saa Tokmannilta, onko mielesi nyt hyvä. | Elli

Kesäajan kannattajat ovat niitä jotka menevät kahdeksaan töihin. Me jotka menemme 5, 6 tai seitsemään töihin, haluamme nukkua tunnin pitempään, kuten myös koululaiset, niidenkin kouluun menoa on haluttu myöhäistää, kesäajassa käy päivastoin. | Mielipide

Miksi kerta toisensa jälkeen Mikkelissä yritetään virkamiesten taholta pilata kaupungin parasta ja lähes ainoaa myyntivalttia, joka on ainutlaatuinen kaupunkialueen sisältä löytyvä lähiluonto. | Wili

Olipa ihana uutinen tähän harmaaseen kaamokseen. Jurassic- rokki ei soi, ainakaan ensi kesänä. Oikein tuli kiitosmieli sydämmeen. Toivottavasti korvaavan hankkeen puuhatkaan eivät tuota tulosta. | Rauhaa

Järki käteen kaupunkisuunnittelussa! Ratinlammensuo tärkeä hulevesialue, sille jos aletaan rakentaa niin saanee lähiasukkaat varautua seilaamaan taloillaan... | Taas ihan Mikkelistä

Vastoin yleiskaavan ohjausryhmän yksimielistä kantaa kaupunginjohtaja on nyt kh:n kokoomuksen ja keskustan jäsemten kanssa tuhoamassa Urpolanjoen suun ainutlaatuisen luonnon. | Pieni piiri pyörii taas

Kirkonvarkaudenkadun suunnittelijalle viivoitin joululahjaksi. Mitalla varustettu. Ja takaisin suunnittelupöydälle. | SMS

Miksi ESE ei saa lamppua palamaan Ihastjärvenkatu 30 kahdalla! Myös 11—5 välisenä aikana! | Ek

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet