Sano se: "Isovanhempiesi kynttilät joutuvat todennäköisesti lintujen suuhun"

Tekstiviestipalstalla asia koronasta, Postista ja Laulusiskoista.

Kiitos Essoten koronanäytteen ottajalle sekä sairaalan koronavastaanoton hoitajalle ja lääkärille tehokkaasta hoidonarviosta ja pahentuneen astmani hyvin suunnitellusta jatkohoidosta perjantaina 23.10.

Testi negatiivinen

Yritin tunnin ajan päästä netin kautta Essoten ajanvaraukseen influenssarokotusta varten, en päässyt. Soitin Ensineuvo ajanvaraukseen. Olisin ollut jonossa 54. En jäänyt odottamaan.

Rokotus hoidettu

Autetaan koronan jäljitystä. Laitetaan kaikki ostoskuitit talteen. Altistumisen selvittäminen helpottuu, kun osaamme antaa tarkat tiedot ostosten suorittamispaikasta.

Kuittia

Kiitos posti. Huonon toimintanne johdosta olemme peruuttaneet kaikki aikakauslehdet. Päivälehdet luemme netissä. Säästö vuodessa yli 1000 e!

Jotain hyvääkin

Isovanhempiesi kynttilät joutuvat todennäköisesti lintujen suuhun (syövät steariinia). Kokeilkaa laittaa kynttilä lyhtyyn, jos edelleen häviää, asialla ihminen.

Hautausmaalla työskennellyt

Onnea Mikkelin Laulusiskot 70v! Kiitos kuoro, Kuuset, Hilanderit, Juha Kotilainen, Henri Tiusanen ja Iina Salin. Monipuolinen ja koskettava ohjelma, hienot tulkinnat. Tätä lisää.

Fani