Sano se: Mikkeliin on saatava lisää yleisiä muovin kierrätyspisteitä

Heikki Nykänen, kyllä biokaasua saadaan jos kaupungin rahat ei satu loppumaan ennen sitä. | Kaasua komisario Palmu

Muovin kierrätyksen tärkeydestä puhutaan ja kirjoitetaan,mutta keräysastioita ei ole Graanin marketin lisäksi kuin Mikkelistä Otavan suuntaan. Graanilleko luulette muiden vievän muovinsa. | Mikä mättää?

Hyvän mielen kohtaaminen aamulla Näköpellon kohdalla! Ajoin aamulla autolla ja tuli hyvä mieli kun näin kuinka hienosti koululaiset aloittaa päivän aamuhalilla. Olivat pieniä koululaisia. | Ihanaa kesälomaa teille!

Kyllä nyt täytyy tulla muutos kaupunginhallituksen johtoon. | Nyt riittää

Romani Marian juttuun kommentoin. Hän kertoo ettei se häiritse häntä vaikka romanikulttuurissa mies ei osallistu kotitöihin. Valtaväestössä ei sama onnnistu koska äidit ovat melko täysivaltaisesti työssäkäyviä... sekä harvoin jää aikaa myös keittiön hanojen kiillotukseen. | Äiti x 3 ja kokopäivätyö sekä äitiys

On tämä peliä. Muistamaton Aholainen valitaan hallituksen puheenjohtajaksi ja samassa kokouksessa käynnistetään eroprosessi. Ikkuna oli auki vaan ei ollut kanttia. Demareistakaan ei löytynyt ainoatakaan suoraselkäistä, kun ei väistämättömään eroprosessiin löytynyt nimiä. Hymistellään silloin kun pitää toimia, muulloin kyllä ollaan kovanaamoja. | Fb

Kaupunkia edustetaan päihtyneenä! Missä kaupungissa tuollaista siedetään? Aholainen ja Taavitsainen pilaavat koko Mikkelin muutenkin kyseenalaisen maineen. Vuorovaikutustaidot olemattomat, kannattaisiko edes niitä opetella? Kuka näitä ihmisiä äänestää? Löytyy kaupungista osaavia ja yhteistyökykyisiäkin ihmisiä. | Erikoisia valintoja ihmettelevä

Kiitokset Satu Taavitsaiselle, nostaessasi esille epäluottamuksen kunnallisessa päätöksen teossa. Se on asia johon sokaistuu, niin päättäjät kuin muutkin. On tarpeen joskus puhdistaa pöytä. | Ei sinisilmäinen