Länsi-Savo kokoaa keskiviikkoisin yhteen positiivisia uutisia kuluneen viikon ajalta.
Tuntuuko siltä, että uutiset ovat täynnä pelkkää sotaa ja muita kauheuksia? Sitten kannattaa lukea tämä juttu, johon on koottu kuusi positiivista uutista Mikkelin seudulta.
1. Puumalalaisesta Miia Roosista tuli Maajussille morsian -ohjelman uusimmalla tuotantokaudella maajussin morsian. Loppilainen perunanviljelijä Asko Niemelä valitsi Roosin puolisokseen tosi-tv-sarjassa. Valintajakso lähetettiin MTV3:lla maanantaina. Se kuvattiin jo ennen juhannusta. Ensi viikolla tuotantokauden loppujaksossa kurkistetaan parien elämään ohjelman kuvauksien jälkeen.
2. Mikkelin Kaukolassa sijaitseva Villa Jokikatu avasi ovensa yleisölle Museoiden yössä. Illan aikana yli 100-vuotiasta jugend-taloa kävi ihmettelemässä lähes 1 000 vierasta. Suosion myötä rakennuksen omistaja ja saneeraaja Juha Kärkkäinen aikoo avata ovet yleisölle toistamiseenkin, mahdollisesti itsenäisyyspäivänä.
3. Mikkelin Rantakylässä Jaakko Palmunen perheineen järjesti viime viikonlopuksi pihaansa upean Halloween-tapahtuman. Omakotitalon piha oli koristeltu esimerkiksi valoilla, kauhuhahmoilla ja itse askarrelluilla hautakivillä. Yleisö pääsi ihmettelemään pihaa perjantaina ja lauantaina. Rakentaminen alkoi jo kesällä. Iso osa rakennelmista on tehty kierrätysmateriaalista.
4. Mikkeliläinen Laura Paavilainen, 23 voitti MM-pronssia osana Suomen cp-maajoukkuetta. Kisat käytiin lokakuussa Atlantassa, Yhdysvaltojen Georgian osavaltiossa. Pronssiottelussa kaatui Irlanti.
CP-jalkapallo on soveltavan jalkapallon muoto pelaajille, joilla on CP-vamma, sairastettu aivoverenkiertohäiriö tai muu aivoperäinen liikuntavamma. Paavilaisella on taustalla lapsena sairastettu aivoinfarkti.
5. Tiina Pirnes järjesti Otavan jääkiekkokaukalon kodalla nuorten illan perjantaina. Paikalle tuli noin 45 nuorta. Yhteistyökumppanit tarjosivat makkaraa sun muuta tarjottavaa. Tempauksella kiinnitettiin huomiota Otavasta puuttuvaan nuorisotilaan. Sellaisen virkaa on toimittanut paremman puutteessa kota, mutta kelien kylmetessä paikalliset nuoret toivoisivat lämpimämpääkin kokoontumispaikkaa.
6. Tänä syksynä paluun kehään tehnyt mikkeliläistaustainen nyrkkeilijä Vilma Viitanen, 25, voitti viikonloppuna Tammer-turnauksessa naisten 57-kiloisten sarjan. Erityisen kovan saavutuksesta teki se, että finaalissa voitto tuli hallitsevasta maailmanmestarista, intialaisesta Jaismine Lamboriasta. Viitanen tavoittelee paikkaa Los Angelesin olympialaisiin 2028.