Mikkelin kaupunki vahvistaa: kaupungin johto käyttää otto-oikeutta lautakunnan Waltti-päätökseen

Koululaisten maksuttoman Waltti-lipun lopettamisesta ei ollut tehty viranhaltijavalmistelua.

Kaupunginjohtaja Janne Kinnunen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Pöyry (kesk.) käyttävät otto-oikeutta kaupunkikehityslautakunnan päätökseen peruskoululaisten maksuttoman Waltti-kortin lopettamisesta. Mikkelin kaupunki kertoo asiasta tiedotteessa.

Mikkelin kaupunkikehityslautakunta linjasi tiistaina kokouksessaan äänestyksen jälkeen, että kaupunki lopettaa peruskoululaisille tarkoitetun paikallisliikenteen maksuttoman Waltti-kortin.

Asiasta ei ollut tehty viranhaltijavalmistelua, vaan asia nostettiin esityksenä kokouksessa asiakashintoja käsittelevässä pykälässä. Lautakunta käsitteli kokouksessaan viranhaltijaehdotusta Mikkelin seudun joukkoliikenteen Waltti-lippujen asiakashintojen vahvistamisesta.

Kokouksen aikana Mikko Kosonen (kok.) teki esityksen, jonka mukaan Waltti-lippujen asiakashinnat hyväksytään esityksen mukaisesti, mutta peruskoululaisille tarkoitettu maksuton palvelu lopetetaan. Esitystä kannattivat Marita Hokkanen (kesk.) ja Raimo Heinänen (ps.).

Äänestyksessä Kososen esitys voitti äänin 6–5. Kososen esitystä äänestivät Kososen, Hokkasen ja Heinäsen lisäksi Anni Rantalainen (kok.), Jaakko Väänänen (kesk.) ja Jukka Härkönen (kok.). Pohjaesitystä äänestivät Hannu Tullinen (sd.), Jaana Vartiainen (sd.), Petri Pentikäinen (kesk.), Petri Tikkanen (sd.) ja Anna Forsström (vihr.).

Lautakunnan päätös on aiheuttanut epätietoisuutta maksuttoman Waltti-kortin käytön jatkumisesta ensi vuonna.

Otto-oikeuden käyttäminen tarkoittaa kuntalain mukaista oikeutta ottaa alemman viranomaisen tai toimielimen tekemä päätös ylemmän toimielimen uudelleen käsiteltäväksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kunnanhallitus voi päättää käsitellä uudelleen lautakunnan tekemän päätöksen.

Kun otto-oikeutta käytetään, asia siirtyy kokonaisuudessaan ylemmän toimielimen ratkaistavaksi. Aiempi päätös ei sido ylempää toimielintä, vaan se voi päätyä samaan ratkaisuun, muuttaa päätöstä tai tehdä asiassa kokonaan uuden päätöksen.

Kaupunginhallitus käsittelee otto-oikeusasiaa kokouksessaan 16. marraskuuta.