Mikkelin koululaiset pääsevät tutustumaan Metsäsairilaan bussin kyydistä – Tällaista kierroksella oli

Ympäristökouluttaja Anne Laitisen opastus paljastaa esimerkiksi sen, etteivät suotovesialtaat ole henkilökunnan uima-altaita. Ja että metsässä asuvat ketut piipahtavat joskus keskuksen puolella.

Mikkelin koulujen neljäs- ja viidesluokkalaiset pääsevät tänä vuonna tutustumaan kiertotalouteen käytännön tasolla ja tavalla, josta aikuisetkin hyötyisivät.