Kaupallinen yhteistyö | Järvi-Suomen Energia

Sähköä sujuvasti, vaikka myrskyää – Verkoston parantaminen on varmistanut asiakkaiden sähkönsaantia Etelä-Savossa

Järvi-Suomen Energia on parantanut sähköverkkoa ympäri jakelualuettaan. Työt jatkuvat kesällä monilla työmailla, ja tämä edellyttää kärsivällisyyttä ja tarkkaavaisuutta liikenteessä. Koska sähkön jakeluverkostoa on maakunnassa paljon, on paljon myös kunnostettavaa. Uusiminen maksaa, mutta kannattaa –älyverkko on entistä varmempi.

Sähköä sujuvasti, vaikka myrskyää – Verkoston parantaminen on varmistanut asiakkaiden sähkönsaantia Etelä-Savossa

Kevään aikana lukuisilla työmailla ympäri Järvi-Suomen Energian jakelualuetta on aherrettu varmemman sähkönjakelun puolesta. Maakaapelia on vedetty satoja kilometrejä sekä vanhoja, metsien keskellä risteäviä ilmajohtolinjoja on purettu ja uusia rakennettu teiden varsille.

Yhtiö investoi jakeluverkkoon tänäkin vuonna 50 miljoonaa euroa. Uudistaminen maksaa alueen asukkaille sähkölaskussa olevan verkkopalvelumaksun verran, mutta asiakasta kohti satsattava summa on jopa kymmeniä tuhansia euroja. Saneerauksilla saadaan merkittäviä parannuksia niin asukkaiden arkeen kuin paikalliselle yritystoiminnallekin. Uudistettu jakeluverkko ei ole niin herkkä katkoksille ja se kestää jatkossa muutokset sähkön kulutuksessa. Poikkeuksellisen kevään myötä esimerkiksi etätyöskentely tulee varmasti yleistymään.

Verkoston uudistamisella verkostoon rakentuu myös enenevässä määrin teknologiaa. Voisikin puhua älyverkosta, joka mahdollistaa tulevaisuudessa entistä älykkäämpiä tapoja hallinnoida kotitalouksien energiankulutusta. Älyverkko vahvistaa myös sähkön toimitusvarmuutta, sillä se osaa tarkkailla omaa toimintaansa ja esimerkiksi hälyttää vikatilanteista.

Aina mietitään paras ratkaisu

Harvaan asutussa, metsäisessä maakunnassa, Etelä-Savossa, sähköverkostoa on paljon, peräti 27 000 kilometriä. Verkkoa on jokaista 102 000 asiakasta kohti noin 260 metriä. Kaupungeissa eletään paljon tiheämmin, yhtä asukasta kohti riittää 20–30 metriä verkkoa.

Kun verkostoa on paljon, myös sen ylläpito maksaa. Osia pitää vaihtaa tai uusia noin 40–50 vuoden välein. Tekninen kokonaisuus koostuu käytännössä esimerkiksi pylväistä, kaapeleista, ilmajohdoista ja muuntajista. Pelkästään puisia sähköpylväitä on Etelä-Savossa 310 000. Viime vuonna Järvi-Suomen Energia uudisti sähkön jakeluverkkoa 1000 kilometriä.

Järvi-Suomen Energia Oy rakentaa, ylläpitää ja kehittää sähkönjakeluverkkoa Järvi-Suomen maantieteellisesti ainutlaatuisella alueella.
Järvi-Suomen Energia Oy rakentaa, ylläpitää ja kehittää sähkönjakeluverkkoa Järvi-Suomen maantieteellisesti ainutlaatuisella alueella.

Verkostopäällikkö Mika Matikaisen mukaan Järvi-Suomen Energia miettii tarkasti, miten jakeluverkko kannattaa eri alueilla rakentaa. Joskus paras ratkaisu on purkaa vanha ilmajohto ja maakaapeloida uusi sähkölinja, mutta aina näin ei ole. Huomioon on otettava niin kivikot, kalliot ja rikkonaiset vesistöt kuin tulevaisuuden tarpeet.

Valitsemme aina mahdollisimman hyvin yhteiskunnan eri tilanteisiin sopeutuvan ratkaisun. Verkon pitää kestää kulutuksen kasvu, esimerkiksi yleistyvä sähköautoilu, Matikainen selittää.

Tulevaisuuden tarpeita rakentamassa vastuullisesti

Uusiutuvan energian käyttömahdollisuus on yhä kasvavassa määrin merkittävä tekijä monille. Ongelmana esimerkiksi aurinko- ja tuulienergian käytössä on sääriippuvuus, kulutustarve voi ylittää verkon tarjoaman saatavuuden. Älyverkko ratkaisee tätä ongelmaa mahdollistaessaan tulevaisuudessa esimerkiksi käyttötarpeen ylittävän energian talteenoton ja tämän myötä kulutuksen tasaamisen. Aurinkoisen ja tuulisen päivän ylijäävä energia saadaan hyödynnettyä. Esimerkiksi auton lataaminen tapahtuisi sovelluksella sellaiseen vuorokauden aikaan, kun muu kulutus on vähäistä. Kun kulutuksen kuormitushuiput, eli hetket, jolloin sähköä kulutetaan enemmän kuin verkostossa on saatavilla, saadaan tasattua, ovat myös kulutuksen aiheuttamat päästöt pienemmät.

Tiesitkö muuten, että hetkelliseen ylituotantoon on jo olemassa hyötyvaihtoehto - Voit myös myydä ylijäämäsähköäsi.

Poikkeuksellinen kevät muutti monen arkea. Etätyöskentelyn yleistyminen otetaan huomioon sähköverkostoa uudistettaessa.
Poikkeuksellinen kevät muutti monen arkea. Etätyöskentelyn yleistyminen otetaan huomioon sähköverkostoa uudistettaessa.

Järvi-Suomen Energian omistavat käytännössä verkkoalueen kunnat. Mitä etua tästä on asiakkaalle?

Katkoksia sähkön jakelussa? Katso lähes reaaliaikaisesta kartasta tilanne.

JSE_logo_RGB.jpg

https://www.jseoy.fi/