Kaupallinen yhteistyö | Etelä-Savon Liikunta

"Matkan pituus ei enää jännitä” - Mari Liukkonen osallistuu ensimmäistä kertaa Luonteri Pyöräilyyn

Mikkeliläinen Mari Liukkonen innostui keväällä pyöräilystä. Elokuussa hän osallistuu Luonteri Pyöräilyn 41 kilometrin matkalle. Ilmoittautuessa päivätaival tuntui pitkälle, mutta harjoituskilometrien karttuessa jännitys on hävinnyt.

Luonteri Pyöräily on yksi Mikkelin klassikoiksi kutsutuista
liikuntatapahtumista.
Luonteri Pyöräily on yksi Mikkelin klassikoiksi kutsutuista liikuntatapahtumista.

Lajin helppous viehättää, toteaa mikkeliläinen Mari Liukkonen. Puheena oleva laji on pyöräily, josta hän innostui tänä keväänä.

- Kaverini Hanna Hyvärisen kanssa keksimme, että pitäisikö lähteä Luonteri Pyöräilyyn, Liukkonen kertoo.

Niin naiset asettivat tavoitteeksi 11. elokuuta Mikkelissä järjestettävän pyöräilytapahtuman lyhyemmän matkan. Reittiä kuvaillaan 41 kilometrin hineeksi viinitilareitiksi Anttolassa.


Luonteri Pyöräily on yksi Mikkelin klassikoiksi kutsutuista liikuntatapahtumista. Se järjestetään tänä kesänä jo yhdeksännen kerran. Tapahtumassa on myös 95 kilometrin haastavampi reitti heille, jotka haluavat testata itseään enemmän.

Pyöräillessä saa nauttia luonnossa olosta ihan toisella tavalla. Pyörän selässä näkee enemmän ja pääsee pidemmälle. Ylämäissä joutuu koville ja sitten alamäessä saa lepäillä — Mari Liukkonen

Liukkonen kertoo, että on aina juossut epäsäännöllisesti. Hän on myös osallistunut juoksutapahtumiin.

- En tykkää kilpailla vaan liikkua niin, että tuntuu mukavalta. Mutta on hyvä, että on jokin päämäärä, mihin treenaa. Siitä kai se ajatus Luonteri Pyöräilystä tuli.


Liukkonen ja Hyvärinen tekevät usein yhteisiä pyörälenkkejä viikonloppuisin, jolloin molemmilla on enemmän aikaa.

- Olemme polkeneet jo yli 50 kilometrin päiväreissuja. Se meni yllättävän helposti. Silloin Luonteri Pyöräilyyn ilmoittautuessa jännitti, että 41 kilometriä on pitkä matka mutta ei jännitä enää, Liukkonen kertoo.


Heinäkuun puoliväliin saakka Luonteri Pyöräilyyn voi ilmoittautua 55 euron osallistumismaksulla. Tuon jälkeen hinta nousee tapahtumapäivän lähestyessä.

- Me olemme kaverin kanssa nauraneet, että mitä enemmän nyt pyöräilee, niin sitä halvemmaksi tulee tuo päiväkin, Liukkonen sanoo.

11. elokuuta Luonteri Pyöräilyyn starttaa taas iso joukko osallistujia. Tapahtuma järjestetään yhdeksännen kerran. 

 
Äidin uusi pyöräilyinnostus on tarttunut myös 7- ja 9-vuotiaisiin lapsiin.

- Viikolla pyöräilen yhdessä lasten kanssa pienempiä matkoja. He ovat nyt myös innostuneet pyöräilystä enemmän.

Perhe asuu Mikkelin Koskentaipaleella, josta pidemmälle lähtiessä joutuu ensin ison tien laitaan.

- Siinä ei ole niin mukava polkea mutta sivuteillä on leppoisampaa. Tykkään kun on vaihtelevaa maastoa, eli ylä- ja alamäkiä sekä asvalttia ja hiekkaa.


Liukkonen pitää pyöräilystä, koska se on niin toisenlaista kuin juoksu.

- Pyöräillessä saa nauttia luonnossa olosta ihan toisella tavalla. Pyörän selässä näkee enemmän ja pääsee pidemmälle. Ylämäissä joutuu koville ja sitten alamäessä saa lepäillä, Liukkonen kertoo.


Hienolla kelillä on myös mukavaa nauttia välissä eväitä ja jatkaa taas lenkkiä. Mutta sovituille lenkeille Liukkonen polkaisee säässä kuin säässä.

- Keli ei ole este liikunnalle. Kyllä se niin on, että ikää tulee ja kiloja kertyy, niin on liikuttava, syksyllä 40 vuotta täyttävä Liukkonen naurahtaa.


Liukkonen on ajanut kevään ja kesän sekä miehen maastopyörällä että kaverilta lainassa olevalla kapearenkaisella pyörällä.

- Siinä on kyllä huomannut eron, mikä vaikutus pyörällä on etenemiseen.

Liikuntatapahtuman lähtö ja maali ovat Anttolanhovissa. 


40-vuotislahjaksi hän on jo toivonut itselleen uutta pyörää. Pyöräilystä innostuneille käy usein niin, että yhtäkkiä tallissa onkin monta eri ajopeliä.

Liukkonen epäilee, että hänelle riittää yksi pyörä.

- Mutta nastarenkaat voisi talveksi hankkia. Olenhan minä toisaalta juoksuunkin panostanut erilaisilla kengillä, niin eihän sitä tiedä, miten tämän pyöräilyn kanssa vielä käy, Liukkonen sanoo.


 Vain tämän kesän villityksestä pyöräilyinnossa ei ole kyse.

- Olemme Hannan kanssa jo vähän puhuneet, että jos ensi vuonna osallistuisimme Luonteri Pyöräilyn pidemmälle matkalle, Liukkonen paljastaa.


Luonteri Pyöräily

• Lauantaina 11.8.2018 kello 10 alkaen

• Pyöräiltävänä joko haastavampi 95 kilometrin reitti tai 41 kilometrin viinitilareitti.

• Tiet sopivat ajettavaksi cyclocross-,retki-, maasto- tai hybridipyörillä.

• Lähtö ja maali ovat Anttolanhovissa.

• Ilmoittautuminen netissä 7.8.2018 asti.

• Tapahtumapäivänä voi vielä ilmoittautua paikan päällä.
Osanottomaksu 55 euroa 16.7. asti.

• Tuon jälkeen 4. elokuuta asti 65 euroa.

• 5.–7. elokuuta netissä tai paikan päällä ilmoittautuessa hinta on 80 euroa.

• www.mikkelinklassikot.fi/luonteri-pyoraily/