Muistokirjoitus: Opettaja, mainosmies ja kirjoittaja Oiva Hyyryläinen 1931—2018

Uteliaisuus uutta kohtaan oli mainosmiehen ja kirjoittajan voima.

Muistokirjoitus: Opettaja, mainosmies ja kirjoittaja Oiva Hyyryläinen 1931—2018

Palvelutoimintojen lehtorina työuransa tehnyt Oiva Hyyryläinen kuoli 87-vuotiaana 22.12.2018 Heinolassa. Hän oli syntynyt 10.1.1931 Ristiinassa.

Talvisotaa edeltävän kesän alussa Oiva muutti 8-vuotiaana äitinsä ja veljensä kanssa Mikkelin Ristimäenkadulle itsetietoisen päämajakaupungin ytimeen. Hän kävi keskikoulun Mikkelin lyseossa ja opiskeli merkonomiksi Mikkelin kauppaoppilaitoksessa ja mainoshoitajaksi Markkinointi-instituutissa.

Ylioppilastutkinnon puuttumisen hän korjasi 56-vuotiaana Kuopiossa. Sotilasarvoltaan hän oli reservin luutnantti.

Oiva Hyyryläinen oli vuodet 1969 – 1972 Kuopion kaupunginvaltuuston jäsen edustaen kokoomusta. Samoina vuosina hän toimi matkailulautakunnan puheenjohtajana osallistuen vahvasti kaupungin matkailupalveluiden ja -markkinoinnin kehittämiseen.

Sota-ajan Mikkeli oli nuorelle pojalle sekä ankara että kannustava kasvuympäristö.

Yksinhuoltajaäidin maalaispoikaa kiusattiin alkuvuodet koulussa, eikä siitä selvinnyt kuin opettelemalla itse tappelemaan ja pitämään puolensa. Pelastusarmeijan ”hiekkalaatikkokomppania”, järvipartio ja yleisurheilu tarjosivat pojille mielekästä tekemistä. Kaupunkia otettiin rohkeasti haltuun mm. kyhäämällä porukalla oma pommisuoja — sen tulisijaviritys toi palokunnan paikalle. Pääsy oikeisiin töihin oli tärkeää: kessupellon kitkeminen äidin mukana ja ennen kaikkea päämajan lähetin tehtävät 12- ja 13-vuotiaana sotilaspoikana. Akkavuoren pommisuojaan meno oli tuntunut lapsesta arkiselta, mutta kun Oiva sodan lopulla osallistui asiakirjojen polttamiseen päämajan pihalla, kaikenikäiset olivat kokeneet miehityksen uhan vahvasti.

Nuorena miehenä Oiva Hyyryläinen teki Graanin tehtailla sotakorvaustaloja ja toimi myymälänhoitajana osuuskaupoissa. Ensimmäinen unelmatyö avautui somistajana innostavassa ilmapiirissä Mikkelin Valioasussa. Se auttoi pääsyä 25-vuotiaana Kuopion kauppaoppilaitoksen opettajaksi - rooliin, jossa oli vapaus luoda työtapansa ja joka kesti läpi elämän. Työelämäyhteistyö ja käytännön projektit, joita nykyisin korostetaan, olivat jo 1960-luvulta Oivalle ja hänen kollegoilleen normaali opetustapa.

Yritysyhteyksiä tuki sivutoiminen mainostoimistotyö kuopiolaisyrityksille: mm. Suomen Valokuvaajain Oy:lle, Savon Voimalle ja Kuopion Puhelinyhdistykselle. Oiva kävi hakemassa vinkkejä moderniin mainontaan Saksastakin, muurin juuri noustua Berliiniin. Hän teki myös tuloksellista propagandaa eduskunta- ja kunnallisvaaleissa pääasiassa muutamalle kokoomuksen ehdokkaalle. Sekin ihme koettiin, että Oivan 1970-luvulla Suomen Sinfoniaorkestereille pitämä palopuhe musiikin markkinoinnista kirvoitti kehut Helsingin Sanomien kriitikolta Seppo Heikinheimolta, joka oli tunnetusti kitsas kiitoksistaan.

Onnistumisten vastapainoksi tuli tiukkoja paikkoja. Ensimmäinen oli oman pojan aivokuumeesta seurannut vaikea kehitysvamma ja varhainen kuolema. Toisen kerran tarvittiin kanttia, kun yrittäjyys omassa kurssikeskuksessa päättyi vuosien kovasta työstä huolimatta konkurssiin. Opiskelu, lukeminen ja kirjoittaminen saivat tällöin entistä suuremman merkityksen, ja runoja, kolumneja ja asiatekstejä alkoi syntyä.

Eläkkeellä Oivalla oli aikaa pitkiin soutu-, melonta- ja pyöräretkiin, moninaiseen yhdistystoimintaan, sukuseuratyöhön ja vierailuihin hyvien virolaisystävien luona. Hän ja Liisa-vaimo saivat todistaa omin silmin Neuvostoliiton tankkien vyörymistä elokuussa 1991 Tallinnan kaduille ja Viron julistautumista uudelleen itsenäiseksi.

Hyyryläisten muutettua Kuopion korkeudelta Heinolaan lähemmäksi lastensa perheitä Oiva osallistui aktiivisesti uutta kotikaupunkia koskeneisiin vaikuttamishankkeisiin.

Uppoutuminen henkilökohtaisesti kiinnostavaan asiaan ja sen ajamiseen oli tyypillistä Oivaa. Kun hänen hyvä ystävänsä kuoli 1990-luvun puolivälissä, hän luki vuosikausia kuolemasta kaiken mahdollisen — ja kertoi lukemastaan — kysymättä ja pyytämättä. Kun leskeytymisen jälkeen löytynyt naisystävä sairastui muistisairauteen, hän selvitti asiaa ja teki siitä kirjan. Viimeksi pöydät notkuivat ikäpolitiikkaa koskevaa materiaalia, mutta voimat eivät enää riittäneet kirjasuunnitelman toteuttamiseen. Hän peräsi etenkin kunnioittavaa kohtaamista vanhustenhoitoon.

Suomalaisen yhteiskunnan vaiheet 1930-luvun niukkuudesta ja pelosta jälleenrakentamisen aikaan ja postmoderniin tietoyhteiskuntaan olivat kerroksina Oiva Hyyryläisen kokemuksissa. Vanhojen aikojen kyselijöille hän sanaili jo kauan sitten olevansa enemmän kiinnostunut tulevaisuudesta — olkoon se lyhytkin.

Uteliaisuus uutta kohtaan, oivaltamisen ilo ja sanomisen palo pysyivät hänessä loppuun asti.

Virpi Mustila
Kirjoittaja on Oiva Hyyryläisen tytär.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset