Tilaajalle

Pekka Vahvasen mielestä älypuhelimen viehätys on petollista: pahimmillaan tekoäly tappaa tai alistaa ihmislajin — Kun isä kantoi kotiin kylän ensimmäisen tietokoneen, poika laati mieluummin urheilutilastoja

Vahvanen lähti tietokirjallaan ristiretkelle Piilaaksoon. Koneet tai kuolema, kuuluu kirjan kärjistetty viesti.

Minna Mänttäri

Pekka Vahvanen päätti viime vuonna keskittyä kirjansa valmiiksi saamiseen. Hän lopetti juontajan työn Ylen Perjantai-ohjelmassa ja muutti vuodenvaihteessa Lappeenrantaan kirjoittamaan. Televisioon palaaminen on yksi tulevaisuuden vaihtoehto.

Unohtakaa ilmastonmuutos. Sen rinnalla paljon nopeammin ihmiskuntaa uhkaavat tietokoneet. Tätä mieltä on Pekka Vahvanen. Pahinta, mitä hän näkee, on ihmisen sukupuutto lähivuosikymmeninä.

Tämä artikkeli on tilaajillemme

Tilaajanamme olet aina tervetullut lukemaan sisältöjämme rajattomasti.

Olen jo tilaajaVerkkopalvelun sisällöt kuuluvat kaikille tilaajille.

Tutustu 2 viikkoa maksutta!Tutustu sisältöön verkossa.

Tee digitilausMääräaikainen digitilaus tarjoushintaan.

Luetuimmat