Ministeri Leppä suitsutti puurakentamista Asuntomessuilla — puinen tornihotelli voisi edistää Etelä-Savon matkailua?

Puisessa talossa asuminen on merkittävä ilmastoteko, arvioi maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Taru Hokkanen

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä puhui Mikkelin Asuntomessuilla puurakentamisen puolesta. Puurakentaminen on vahvasti esillä Mikkelin Asuntomessuilla.

Mikkelin Asuntomessuilla puhunut pertunmaalainen maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä totesi puheessaan, että puisessa talossa asuminen on merkittävä ilmastoteko, sillä rakennuksissa vuosikymmeniä säilynyt puu sitoo itseensä merkittävät määrät hiiltä.

—Siksi olemme hallituksessa halunneet edistää puurakentamista, esimerkiksi purkamalla liiallista paloturvallisuuteen liittyvää sääntelyä. Puisista taloista on tulossa myös yhä merkittävämpi vientituote Suomelle.

Lepän mielestä Etelä-Savon tulisi metsäisenä maakuntana pohtia, miten puurakentamista voitaisiin hyödyntää maakunnassa aivan uudella tavalla.

—Rakentamalla puusta maakuntaamme jotain ainutlaatuista, voisimme samalla myös vauhdittaa maakuntamme matkailua. Esimerkiksi korkea, puusta rakennettu tornihotelli voisi tuoda puurakentamisen ystäviä tutustumaan maakuntaamme myös kauempaa.

Mikko Kääriäinen

Mikko Kääriäinen

Osallistu keskusteluun

Länsi-Savo