Vakuuta itsesi, jos lähdet Strömsöstä

Suomalaisista 30 prosenttia kertoo matkustavansa ilman matkavakuutusta. He uskovat, että paras vakuutus on Suomen kansalaisuus. Enemmän väärässä ei voisi olla.

Monelta on jäänyt matkalaukku Berliiniin, eikä matkatavaravakuutus sitä välttämättä korvaa. Sydämen särkymisen varalta on hyödyllistä otta matkustajavakuutus.
Monelta on jäänyt matkalaukku Berliiniin, eikä matkatavaravakuutus sitä välttämättä korvaa. Sydämen särkymisen varalta on hyödyllistä otta matkustajavakuutus.

Suomalaisista 30 prosenttia kertoo matkustavansa ilman henkilövahinkoja korvaavaa matkavakuutusta. 43 prosenttia on varma tai ainakin melkein varma siitä, ettei tarvitse matkavakuutusta, koska Suomen valtio pitää omistaan huolta ulkomaillakin.
Se on täysin väärä usko.
Suomen valtio ei tuo sinua ilmaiseksi kotimaahan, vaikka olisit ruumis saati sitten siinä tilanteessa, että osoitat vielä elonmerkkejä.
Suomen valtio tai joku muu EU-maa kyllä auttaa sinua, jos sairastut ulkomailla, mutta valtio olettaa, että sinä tai omaisesi maksavat kulut.
Jos rahaa ei ole eikä kukaan suostu sinua auttamaan, valtio tosiaan voi lainata sinulle rahat paluulippuun, mutta perii lainansa takaisin vaikka ulosmittaamalla.
Matkavakuutus ei ole pakollinen, mutta jos matkustaa, on järkevää vakuuttaa itsensä. Joka toinen suomalainen tekeekin niin. 56 prosentilla suomalaisista on jatkuvasti voimassaoleva matkavakuutus.
Mitä korkeampi koulutus ja mitä suuremmat tulot, sitä todennäköisemmin suomalaisella on jatkuva matkavakuutus. Eritoten seniorisuomalaiset ostavat matkavakuutuksen herkästi.
Jos sairastuu vakavasti tai vammautuu onnettomuudessa ulkomailla, hoitokulut nousevat nopeasti kymmeniin tuhansiin euroihin, jopa satoihin tuhansiin.
Mikäpä on sairastellessa, kun vakuutus korvaa. Paitsi, että se ei aina korvaa.
Jos matkailija on sairas jo lähtiessään, matkavakuutus korvaa vain sairauden odottamattoman ja äkillisen pahenemisen aiheuttaman ensiavun tarpeen. Jos migreenikohtaus iskee lentokoneessa tai astma alkaa ahdistaa kesken luontoretken, matkavakuutus ei todennäköisesti korvaa hoidosta senttiäkään.
— Matkailijat ovat usein yllättyneitäkin siitä, että vakuutukset korvaavat rajoitetusti olemassa olevien sairauksien pahenemisesta aiheutuneita kuluja, vahvistaa vakuutusasiantuntija Katja Lappi FINE:stä.
Jos sairastuminen tai tapaturma aiheuttaa tarpeen pitkään jatkuvaan hoitoon matkan jälkeen, matkavakuutus ei näitä kuluja korvaa.
Matkatavaravakuutuksissa asiakas ja yhtiö kiistelevät Katja Lapin mukaan tavallisimmin siitä, miten matkatavara katosi. Asiakkaan mielestä tavara varastettiin, mutta vakuutusyhtiö katsoo, että tapahtuma on ollut sen kaltainen, että tavara on voinut hävitä asiakkaalta.
Matkavakuutuskorvauksista valitettiin viime vuonna 410 kertaa Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINEen.
Matkavakuutukset eivät ole vakuutusriidoista yleisimpiä. Lähes kolme kertaa useammin asiakkaan ja yhtiön käsitykset oikeudenmukaisesta korvauksesta eroavat kotivakuutuksissa.

Matkavakuutuksessa on kaksi osaa
Matkustajavakuutus korvaa matkasairauden tai -tapaturman hoitokuluja. Myös kroonisen sairauden äkillisestäja odottamattomasta pahentumisesta aiheutunut akuutti hoito korvataan.
Matkatavaravakuutus korvaa matkalla mukana olleen tavaran, jos se rikkoutuu tai varastetaan.
Lähteet: Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE, Finanssialan keskusliitto, ulkoministeriö.

Hinnat vaihtelevat, samoin ehdot
Verkkokauppoihin alennuskoodeja ja tarjouksia välittävä CupoNation-sivusto vertaili äskettäin kahdeksan Suomessa toimivan yhtiön matkavakuutusten hintoja.
CupoNationin vertailun uutinen on se, että matkavakuutusten hintaerot ovat merkittäviä.
Edullisimman koko maailman kattavan määräaikaisen matkavakuutuksen tarjosi Fennia. Yhden viikon hinta oli 21,55 euroa. Kalleimman tarjouksen teki If, 54,16 euroa.
Vain Euroopan kattavan määräaikaisen vakuutuksen sai Pohjolalta viikoksi 13 eurolla. Pohjola tarjosi edullisimmin myös jatkuvaa matkavakuutusta — 33,30 euroa vuodessa. Kallein oli If: 98,25 euroa.
CupoNation pyysi yhtiöiltä matkavakuutustarjouksia Suomessa asuvalle 25-vuotiaalle terveelle henkilölle.
Vakuutusten hinnat eivät kuitenkaan ole suoraan vertailukelpoisia, koska niiden ehdoissa on suuria eroja. Vakuutus saattaa kattaa mukana matkustavat lapset tai sitten ei. If laskee lapsiksi alle 20-vuotiaat, Alandialla lapset ovat alle 12-vuotiaita. Myös esimerkiksi matkan peruuntumisesta maksettava enimmäiskorvaus vaihtelee.
Lähde: www.cuponation.fi/tag/matkavakuutusvertailu

Ilta oli vaihtumassa yöksi, kun oliivista löytyi kivi
Heikki oli avopuolisonsa Kaijan kanssa palaamassa Thaimaasta Suomeen. Välilasku oli Istanbulissa. Jatkolento peruuntui kello 21 illalla. Lentoyhtiö kertoi, että se oli varannut heille korvaavat paikat aamulla kello 7 Helsinkiin lähtevään koneeseen. Tähän Heikki ja Kaija tyytyivät. Kun vatsa kurni, he menivät mielialaa nostaakseen lentoasemalla olevaan ravintolaan.
Heikki poimi alkusalaatista vihreän oliivin. Kun hän puraisi öljypuun hedelmää poskihampaasta kuului rusahdus jota seurasi viiltävä kipu. Oliivi ei ollut kivetön, hammas halkesi.
Onneksi Kaisalla oli vahvoja särkytabletteja, joiden avulla Heikki sai kivun rauhoittumaan. Hän sinnitteli yli yön ja lennon. Kotiin tultuaan hän tilasi ja sai heti ajan yksityiselle hammaslääkärille.
Heikki lähetti hammaslääkärin kuitin Etelä Vakuutus Osakeyhtiöön. Yhtiö palautti kuitin ja ilmoitti, ettei korvattavaa ole.
Heikki soitti lievästi kiihtyneenä yhtiöön. Toimihenkilö selitti hänelle, että kulmahampaan korjaus olisi korvattu hänelle matkustajavakuutuksesta siinä tapauksessa, että hän olisi käynyt hammaslääkärissä matkan aikana, ei sen jälkeen.
Hammaslääkäriin yöllä? Istanbulissa?
Yllä oleva juttu on esimerkki matkustajavakuutusta koskevasta riidasta. Se perustuu tositapaukseen, jota koskeva valitus on jätetty Kilpailu- ja kuluttajavirastoon. Henkilöiden ja vakuutusyhtiön nimet on muutettu.

Vanhuskin saa matkavakuutuksen
Suomessa lähes kaikki voivat saada matkavakuutuksen. Jos ostaa matkavakuutuksen yhdelle matkalle, useimmat yhtiöt eivät ole kiinnostuneita matkustajan iästä. Jos yläikäraja on, se asettuu välille 80—99 vuotta.
Jos haluaa jatkuvasti voimassa olevan matkavakuutuksen, ehdot tiukentuvat. Alle 70-vuotias voi saada jatkuvan matkavakuutuksen mistä tahansa yhtiöstä. Toisaalta osa yhtiöistä myöntää matkavakuutuksen vielä 99-vuotiaallekin.
Osa yhtiöistä haluaa jatkuvasti voimassa olevan matkavakuutuksen senioriostajalta selvityksen terveydentilasta. Sitä voidaan pyytää esimerkiksi, jos on eläkkeellä tai yli 65-vuotias. Jos matka kestää useamman kuukauden, voidaan terveysselvitys vaatia iästä riippumatta.

EU-mailla on yhteinen sairaanhoitokortti
Eurooppalainen sairaanhoitokortti (European Health Insurance Card, EHIC) on kortti, joka oikeuttaa sinut saamaan hoitoa, jos sairastut yllättäen oleskellessasi tilapäisesti toisessa EU-maassa tai Islannissa, Liechtensteinissa, Norjassa tai Sveitsissä. Esittämällä kortin saat hoitoa samoin ehdoin ja kustannuksin kuin kyseisen maan asukkaat. Joissain maissa hoito on ilmaista.
Suomessa saat Eurooppalaisen sairaanhoitokortin Kelasta. Se on ilmainen.
Eurooppalainen sairaanhoitokortti ei korvaa matkavakuutusta. Se ei kata yksityisen terveydenhuollon palveluita tai esimerkiksi paluulentoa kotimaahan tai omaisuusvahinkoja.
Se ei myöskään korvaa terveydenhuoltokuluja, jos matkustat ulkomaille nimenomaisesti hoitoon.
Eurooppalainen sairaanhoitokortti ei takaa ilmaisia palveluita. Kortilla sinun tulisi saada hoito samaan hintaan kuin maassa asuvien henkilöiden. Hoidon hinta määräytyy oleskelumaasi kansallisen järjestelmän mukaisesti. Siitä riippuen voit saada hoidon kokonaan ilmaiseksi, maksaa siitä omavastuuosuuden tai joutua maksamaan hoidosta täyden hinnan.

Markku Kämppilä