Tilaajalle

Sankarisukeltaja Mikko Paasista dokumentin ohjannut Hannu Oksanen: Olin valmistautunut pahimpaan, mutta sain parasta

Koskettavinta Thaimaan matkalla oli Oksasen mielestä luolastoon jääneiden pelastusoperaatioon osallistuneen suomalaissukeltajan Mikko Paasin ja pelastettujen poikien kohtaaminen.

Jukka Koskinen

Thaimaan pelastusoperaatioon osallistuneelle Mikko Paasille  julkisuus on ollut ristiriitaista, sillä parhaimmillaan hän on omasta mielestään veden alla.
Thaimaan pelastusoperaatioon osallistuneelle Mikko Paasille julkisuus on ollut ristiriitaista, sillä parhaimmillaan hän on omasta mielestään veden alla.

Leppoisaa sukellusyrittäjän elämää parikymmentä vuotta Koh Taon saarella, Thaimaassa viettäneestä Mikko Paasista tuli viime kesänä muutamassa päivässä maailmankuulu sankari ja Thaimaan kuninkaan palkitsema ritari. Paasi pelasti sukeltajatovereineen kolmetoista luolaan tulvan vangeiksi jäänyttä lasta varmalta kuolemalta.

Tämä artikkeli on tilaajillemme

Tilaajanamme olet aina tervetullut lukemaan sisältöjämme rajattomasti.

Olen jo tilaajaVerkkopalvelun sisällöt kuuluvat kaikille tilaajille.

Tutustu 2 viikkoa maksutta!Tutustu sisältöön verkossa.

Tee digitilausMääräaikainen digitilaus tarjoushintaan.