KRP: Vastaamon tietomurtotutkinnassa tekijän osalta tutkintalinjat avoinna, rikosilmoituksia tehty tuhansia – tiedottamista rajoitettiin aluksi esitutkinnan turvaamiseksi

Päällikkö Lardot luonnehtii rikosta erittäin paheksuttavaksi. Uhreille on avattu monia apu- ja neuvontakanavia.

Heikki Saukkomaa

Vastaamo kertoi keskiviikkona joutuneensa tietomurron ja kiristyksen kohteeksi, minkä seurauksena sen asiakkaiden luottamuksellisia tietoja on joutunut vääriin käsiin. Lauantaina useat ihmiset kertoivat saaneensa henkilökohtaisia kiristysviestejä tietomurtoon liittyen.
Vastaamo kertoi keskiviikkona joutuneensa tietomurron ja kiristyksen kohteeksi, minkä seurauksena sen asiakkaiden luottamuksellisia tietoja on joutunut vääriin käsiin. Lauantaina useat ihmiset kertoivat saaneensa henkilökohtaisia kiristysviestejä tietomurtoon liittyen.

Kaikki tutkintalinjat ovat yhä avoinna tekijän selvittämiseksi Psykoterapiakeskus Vastaamoa koskevassa tietomurrossa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Leponen keskusrikospoliisista (KRP). Leposen mukaan avoinna on esimerkiksi se, onko tietomurron taustalla kotimainen vai ulkomainen tekijä.

– Internet tarjoaa tänä päivänä sellaisia palveluita, jotka tekevät henkilön tunnistamisesta vaikeaa. En sano, että se on mahdotonta, mutta se tulee viemään aikaa, Leponen sanoi KRP:n tiedotustilaisuudessa sunnuntaina.

– Sen vuoksi edelleen molemmat tutkintalinjat siitä, että henkilö on kotimainen tai ulkomainen, ovat vielä auki.

Leponen ei myöskään lähtenyt arviomaan, millä todennäköisyydellä rikos selviää.

Vastaamo kertoi keskiviikkona joutuneensa tietomurron ja kiristyksen kohteeksi, minkä seurauksena sen asiakkaiden luottamuksellisia tietoja on joutunut vääriin käsiin. Lauantaina useat ihmiset kertoivat saaneensa henkilökohtaisia kiristysviestejä tietomurtoon liittyen.

KRP:n mukaan Vastaamo teki poliisille rikosilmoituksen tietomurrosta syyskuun 29. päivä. Tästä lähtien poliisi on selvittänyt asiaa.

Vastaamoa on esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kritisoitu siitä, ettei se ole kertonut uhreille tapahtuneesta aiemmin. Leponen sanoo STT:lle, että kun Vastaamo on tehnyt rikosilmoituksen, poliisi on yrityksen kanssa rajoittanut sitä, miten tietoa tapahtuneesta "levitetään julkisuuteen". Hänen mukaansa myös tietosuojavaltuutettu on ollut päätöksenteossa mukana.

Leponen perustelee ratkaisua esitutkinnan turvaamisella sekä vahinkojen rajoittamisella.

– Siinä vaiheessa tiedotuslinja on haluttu pitää hyvin niukkana juuri sen vuoksi, että sitä vahinkoa on yritetty rajoittaa mahdollisimman hyvin.

Tuhansia rikosilmoituksia

KRP:n mukaan tietomurtoon liittyen on tehty tähän mennessä tuhansia rikosilmoituksia. Tutkinnanjohtaja Leponen sanoi tiedotustilaisuudessa, että tutkinnassa pyritään myös selvittämään, onko viimeisimpien kiristysviestien taustalla sama taho, joka on vastuussa tietomurrosta.

Keskusrikospoliisi vahvistaa Vastaamon oman arvion siitä, että tietomurto on kohdistunut kymmenientuhansien ihmisten tietoihin. KRP tutkii tapahtumaa tässä vaiheessa törkeänä tietomurtona ja törkeänä kiristyksenä.

Tutkinnanjohtaja Leponen ei ota kantaa, ovatko Vastaamo tai yksityishenkilöt maksaneet lunnaita. Poliisi ohjeisti lauantai-iltana, että lunnaita ei tule maksaa.

Sen sijaan poliisi kehottaa kiristysviestin saaneita tekemään rikosilmoituksen. Asiassa ei tule soittaa hätäkeskukseen.

Apua tarjolla useissa kanavissa

Monet tahot ovat järjestäneet kriisiapua tietomurron ja kiristyksen uhreille. Suomen Punainen Risti on päättänyt viranomaisten pyynnöstä avata tukipuhelimen. Tukea on saatavilla esimerkiksi myös Suomen evankelisluterilaisen kirkon palvelevasta puhelimesta iltaisin sekä Rikosuhripäivystyksen verkkosivuilta.

Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg sanoi KRP:n infossa, että palvelu tarjoaa henkisen tuen lisäksi käytännön neuvontaa esimerkiksi rikosilmoituksen tekemiseen.

Åberg huomautti lisäksi, että yleensä paras apu on saatavissa läheisiltä ihmisiltä. Tämä voi olla niin keskusteluapua kuin käytännön neuvoja.

– Tähän liittyy paljon byrokratiaa. Esimerkiksi sähköisten ilmoitusten tekeminen tai erilaisten luottokieltojen hakeminen ei välttämättä ole yksinkertaista, ja ihmisten digitaidot ovat erilaisia, Åberg sanoi.

"Teemme kaikkemme, että arkaluontoiset tiedot eivät leviäisi"

Tiedotustilaisuudessa puhunut KRP:n päällikkö Robin Lardot vakuutti, että poliisi tekee kaikkensa jotta ihmisten arkaluontoiset tiedot eivät pääsisi leviämään. KRP:n mukaan poliisin parhaat kyvyt on valjastettu tutkimaan asiaa.

Lardot myös kuvaili ihmisten yksityisiin tietoihin kohdistunutta rikollista tekoa "erittäin paheksuttavaksi".

KRP:n päällikön mukaan osana tutkintaa tullaan tarkastelemaan myös Vastaamon toimia.

– Jo tässä vaiheessa voin todeta sen, että tulemme tarkkailemaan sitä, onko kyseisen yrityksen osalta velvoitteita liittyen tietosuojaan noudatettu, Lardot sanoi.