Kun lääkäri soitti, että normaali elämä saattoi alkaa, Laura Leppänen ei olisi enää jaksanut elää – Lapsen syöpätaistelu uuvutti äidin

Laura Leppäsen selviytyminen vaati terapiaa, lääkkeitä ja juoksemista.

Minna Harmaala

Laura Leppänen ja koko perhe voivat nykyään hyvin.
Laura Leppänen ja koko perhe voivat nykyään hyvin.

Kun Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) huoneeseen alkoi tulvia lääkäreitä ja hoitajia, Laura Leppäsen mieleen hiipi ajatus, että 3-vuotiaalla Tom-pojalla taisi olla jotain pahasti hätänä.

Sinä perjantaisena aamuna vuonna 2013 raisiolainen kotiäiti oli huomannut, että Tomin iho oli keltaisempi kuin sisarustensa. Leppänen lähti heti lasten kanssa terveyskeskukseen, mistä Tomilta otettiin verinäytteet ja hänet lähetettiin heti Tyksiin. Muutamassa tunnissa tiedettiin, että kyseessä oli vakava verisairaus.

– Tomin verestä 98,5 prosenttia oli täynnä syöpää. Hän joutui teho-osastolle.

Sytostaatit aloitettiin heti, vaikka ei vielä tiedetty, mistä tarkalleen ottaen oli kyse. Maanantaina sairaus sai nimen: akuutti lymfoplastileukemia. Niin sanottu ALL-leukemia kuuluu lasten yleisimpiin syöpiin.

– Se on jalat alta vievä tunne. Ensimmäisiä ajatuksia varmaan oli se, miten ihmeessä tästä selviämme. Kun kävelin käytävällä ja katsoin esitteitä, että olet lasten syöpäosastolla ja täällä hoidetaan sitä ja tätä, tuli olo, että miten voin olla täällä ja miksi meille kävi näin.

Syöpäosasto tuli Laura Leppäselle sittemmin tutuksi, sillä hoidot kestivät 2,5 vuotta. Välillä lapsi oli sairaalassa saamassa sytostaatteja, välillä antibiootteja.

Tomin lisäksi Leppäsellä oli 5-vuotias Leo, 4-vuotias Max, 2-vuotias Mei ja 1-vuotias Iina. Mies työskenteli Pietarissa, joten suurperheen arki oli pitkälti kotiäidin harteilla.

– Sairaalassa ajattelin, että onneksi ehdin lopettaa imettämisen.

Tomin syöpähoitojen aikana syntyi vielä yksi lapsi, nyt 5-vuotias Kai.

– Kain syntymä oli hyvinkin paljon sitä, että halusimme uudella elämällä taistella kuolemaa vastaan.

Kun Tom sairastui, Laura Leppänen alkoi heti valmistautua pahimpaan. Hän suunnitteli hautajaisetkin valmiiksi.

– Ajattelin kuitenkin, että meillä on vielä tämä hetki.

Se, että lääkkeet purivat, oli iso helpotus. Tämän jälkeen taipaleeseen mahtui vielä monta jännityksen, helpotuksen ja pelonkin hetkeä.

– Se on kuluttavaa.

Oma romahdus tuli myöhemmin

Sen helmikuisen päivän 2016 Laura Leppänen muistaa tarkkaan, kun hän oli siivoamassa lastenhuonetta, ja lääkäri onnitteli puhelimessa: Tomin veriarvot olivat hyvät, normaali elämä voisi alkaa.

– Kun puhelu loppui, putosin polvilleni lastenhuoneen lattialle. Kun sai luvan, että voi huokaista helpotuksesta, voimani olivat lopussa. En jaksanut iloita, että voimme alkaa elää, kun päinvastoin halusin itse kuolla.

Leppänen oli lapsen sairauden aikana hukannut itsensä. Ensimmäinen paniikkikohtaus tuli, kun Tomin sairastumisesta oli kulunut noin yhdeksän kuukautta. Sittemmin hänellä diagnosoitiin keskivaikea masennus, paniikkihäiriö ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.

Vaikein aika oli juuri ensimmäinen ”normaali” kevät. Leppänen selviytyi päivästä toiseen menemällä siitä, missä aita oli matalin. Hän ei enää kehdannut pyytää apua isovanhemmilta, kun nämä olivat jo kolme vuotta hoitaneet lapsia.

– En puhunut kenellekään siitä, että halusin kuolla.

Meni pitkään ennen kuin Laura Leppänen jaksoi hakea apua, mutta lopulta hän sitä sai. Selviytymiseen oli hänen mukaansa kolme avainta: monivuotinen psykoterapia, lääkehoito – ja juoksuharrastuksen löytäminen.

– On täytynyt hyväksyä ja ymmärtää, että elämä on arvaamatonta ja emme voi sitä hallita. Kun on kerran käynyt pohjalla, on oppinut syvän itsetutkiskelun kautta itsestään enemmän. Tietää paremmin, miten asioista voi selvitä.

Nyt Laura Leppänen tukee työkseen niitä, jotka käyvät läpi samoja asioita. Hän korostaa, että vanhemman olisi tärkeää pyrkiä pitämään huolta myös itsestään, vaikka lapsi sairastaakin. Hän ei silti usko, että mikään olisi estänyt häntä masentumasta.

– Minulla on ollut niin vaikeita asioita jo ennen sairastumista, että kohdallani näin varmaankin vain täytyi käydä. Ja ihan hyvä näin. Pystyn ammentamaan kokemuksistani paljon myös työhön. Minä tiedän, miltä tuntuu olla masentunut.

Laura Leppänen

Kokemus-asiantuntija

39-vuotias raisiolainen.

Perheeseen kuuluvat mies ja kuusi lasta.

Oli 10 vuotta kotiäitinä.

Nykyään työskentelee Tyksin lasten syöpäosastolla kokemusasiantuntijana ja ottaa vastaan asiakkaita lyhytterapeuttina.

Opiskelee työnohjaajaksi ja valmistuu pian lähihoitajaksikin.

Luennoi paljon omasta tarinastaan.