STM ja THL: Koronavirustartuntojen kasvu näyttää taittuneen

Tartunnanlähde saadaan selville aiempaa useammissa tapauksissa.

Katja Luoma

STM ja THL: Koronavirustartuntojen kasvu näyttää taittuneen

Koronavirustartuntojen kasvu näyttää Suomessa taittuneen, kertoivat sosiaali- ja terveysministeriö (STM) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) torstaina viikoittaisessa tilannekatsauksessaan.

Uusien tautitapausten ilmaantuvuus, testattujen näytteiden määrä ja positiivisten näytteiden osuus testatuista näytteistä ovat pysyneet valtakunnallisesti jokseenkin samalla tasolla pari viikkoa.

Tilanteen pysyvyyteen ei kuitenkaan voi tuudittautua, huomautti THL:n johtaja Mika Salminen tiedotustilaisuudessa.

– Nyt kannattaa jatkaa niitä toimia, joita on eri alueilla tehty, jotta pystytään tämä tilanne hyvänä säilyttämään, Salminen sanoi.

Uusia koronatartuntoja raportoitiin torstaina 188. Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 2 622 uutta tartuntaa, mikä on 219 vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Essoten alueella koronavirustilanne on nyt yksi koko Euroopan parhaista. Torstaina kerrottiin yhdestä uudesta tartunnasta.

Salminen: Perhejuhlia harkittava kahdesti

Yhä useamman tapauksen tartunnanlähde saatiin viime viikolla selvitettyä. Tartunnanlähde jäi epäselväksi noin 35–40 prosentissa uusista tartunnoista. Jäljitystyö on sujuvoitunut erityisesti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella.

Tartunnoista, joista lähde saatiin selville, 60 prosenttia tapahtui perhepiirissä ja 15 prosenttia yksityiselämän sosiaalisissa tilanteissa, kuten juhlissa ja ystävien tapaamisissa. Harrastuksiin jäljitettiin noin 10 prosenttia tartunnoista, samoin työpaikoille. Suoraan ravintoloihin liittyviä tartuntoja raportoitiin selvästi vähemmän kuin aiemmin.

Tartuntariskin vuoksi Salminen suositteli harkitsemaan kahdesti suurten perhejuhlien järjestämistä talven aikana. Varsinaista suositusta asiasta ei kuitenkaan ole.

Tartuntoja todetaan valtakunnallisesti edelleen eniten nuoremmissa ikäluokissa ja nuorilla aikuisilla. Vanhempien ikäluokkien osuus on kuitenkin hieman kasvanut viime viikkojen aikana.

Tilanteet voivat muuttua nopeasti

Alueellisesti tilanteet voivat muuttua nopeasti, tilannekatsauksessa painotettiin. Alueelliset, oikea-aikaiset ja riittävän kattavat toimet ovat STM:n ja THL:n mukaan epidemian torjunnan näkökulmasta olennaisia, ja epidemiatilanteen kasvu voi rauhoittua niiden avulla nopeastikin. Esimerkiksi Vaasassa tautitilanne on saatu laantumaan.

Epidemiatilanne luokitellaan alueittain perustasolle, kiihtymisvaiheeseen ja leviämisvaiheeseen. Vaasan sairaanhoitopiiri on tällä hetkellä ainoana leviämisvaiheessa.

Kiihtymisvaiheessa ovat Hus sekä Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirit. Etelä-Pohjanmaa on palannut kiihtymisvaiheesta takaisin perustasolle.

Myös Ahvenanmaa on oman ilmoituksensa mukaan kiihtymisvaiheessa. THL:n arvion mukaan alue on kuitenkin perustasolla.

Yhteensä Suomessa on raportoitu 15 566 tartuntaa. Parantuneita arvioidaan olevan noin 11 300.