THL: Jos koronaepidemia etenee kiihtymisvaiheeseen, maskia suositellaan lukioissa ja ammattikouluissa

Anton Soinne

Jos koronaepidemia kiihtyy leviämisvaiheeseen, maskisuositus tulisi myös yläkouluikäisille ja aina, kun ollaan julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa. Kuvituskuva.
Jos koronaepidemia kiihtyy leviämisvaiheeseen, maskisuositus tulisi myös yläkouluikäisille ja aina, kun ollaan julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa. Kuvituskuva.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päivittänyt suositusta kasvomaskien käytöstä. Jos koronaepidemia etenee kiihtymisvaiheeseen, maskin käyttöä suositellaan joukkoliikenteen lisäksi muun muassa toisen asteen oppilaitoksissa ja julkisissa sisätiloissa sekä yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voi aina välttää.

Jos koronaepidemia kiihtyy leviämisvaiheeseen, maskisuositus tulisi myös yläkouluikäisille ja aina, kun ollaan julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Taneli Puumalainen sanoo, että koronaepidemia kiihtyy Suomessa pikkuhiljaa. Tänään koronatapausmäärä nousee noin 90 uudella tapauksella. Ilmaantuvuus lähenee siten jo 15:tä.

Puumalaisen mukaan sitä, olemmeko alueellisesti kiihtymisvaiheessa, tarkastellaan parhaillaan eri puolilla Suomea.