Lappeenrantalainen Svetlana Härkönen koki lapsena äidin alkoholismin ja neuvostoliittolaisen lastenkodin julmuudet: "Elämä on aina tuonut eteeni hyviä ihmisiä, joiden avulla olen selvinnyt."

Cafe Lisan kahvilayrittäjä on nykyisin onnellinen vaimo, äiti ja mummo, joka rakastaa rentoutumista saunassa.

Mika Strandén

Svetlana Härkönen syntyi vuonna 1968 Stupinossa, Moskovan alueella Neuvostoliitossa. 
Svetlana Härkönen syntyi vuonna 1968 Stupinossa, Moskovan alueella Neuvostoliitossa. 

Svetlana Härkönen asettelee toinen toistaan ihanampia herkkuja vitriiniin omassa kahvilassaan Cafe Lisassa. Kun hänen vatsansa pikkutyttönä kurni nälästä, tästä tilanteesta hän olisi voinut vain unelmoida.

Keittiössä astioiden pesu hoituu varmoin ja kokenein ottein. Tottuihan Härkönen, omaa sukua Pivovarova, hoitelemaan likaisia astiaröykkiöitä jo lapsena neuvostoliittolaisessa lastenkodissa.

Härkönen avasi Cafe Lisan Lappeenrantaan kaksi vuotta sitten keskelle synkintä taantumaa kovaan kilpailutilanteeseen.

— Kahviloita on enemmän kuin sieniä metsässä, hän sanoo.

Kun yrittäjä ahertaa kuusi päivää viikossa aamusta iltaan, viikon lopussa hän on rättiväsynyt.

— Välillä silti pelottaa, miten onnekas olen.

Lapsena ja nuorena rakastin häntä kaikesta huolimatta.

Alkoholismin iso varjo 

Syntyessään Moskovan esikaupungissa vuonna 1968 pikku Svetlana ei ollut onnekas. Hänen lastenkodissa varttunut levoton äitinsä oli siihen mennessä etsinyt lohtua jo monen miehen sylistä, eikä biologinen isä ollut kiinnostunut tyttärestään.

Äiti sairasti alkoholismia, mistä seurasi paljon pahaa.

Hän saattoi herättää tyttärensä keskellä yötä ja lähettää tämän etsimään tupakantumppeja kadulta. Kun äiti piilotteli vainoharhaisena rahojaan, eikä seuraavana päivänä muistanut kätkeneensä niitä, hän syytti lastaan varkaaksi.

Kerran äiti ryhtyi sillalla tönimään tytärtään niin, että tämä oli pudota jokeen.
Myöhemmin Svetlana sai pikkusiskon ja -veljen, mutta äidin alkoholismi vain paheni. Hänestä tuli väkivaltainen. Kun äiti pieksi tytön oikein pahasti, tämä ei saanut kahteen viikkoon katsoa peiliin eikä mennä kouluun.

Svetlana yritti kuitenkin pitää huolta pikkusisaruksistaan. Äidin keskittyessä juomiseen kotoa ei useinkaan löytynyt ruokaa, joten nälkä tuli tutuksi.

Lastenkodin hurja arki

Kai Skyttä

Svetlana Härkönen perusti Cafe Lisan kaksi vuotta sitten keskelle synkintä taantumaa. Kahvilassa on kaikkea muuta kuin synkkää.

Lopulta lapset siirrettiin äidin luota pois. Svetlana sijoitettiin lastenkotiin, mutta pikkusisarukset otti hoiviinsa heidän isänsä äiti, jota Svetlanakin piti mummonaan.

— Mummo asui Lehmusten puistossa, joka oli mielestäni maailman ihanin paikka.

Ehkä sen takia pidän niin paljon Lappeenrannasta, koska täällä on paljon lehmuksia, Svetlana Härkönen sanoo hymyillen.

Neuvostoliittolainen lastenkoti oli kasvuympäristönä niin kova, että siitä voisi kirjoittaa oman tarinansa. Oli lasten välisiä valtataisteluita, julmia rangaistuksia, hyväksikäyttöä.

— Muistan aina ensimmäisen päiväni lastenkodissa. Hoitajatar rankaisi villiä poikaa painamalla pitkät kyntensä tämän kylkeen. Samalla hän katsoi minua silmiin ja hymyili. Silloin pelotti.

Sisukas tyttö uskalsi tarpeen tullen pistää kampoihin ja oppi, ettei pidä luovuttaa. Sisarusten ja mummon luo hän karkasi lukuisia kertoja.

— En voinut olla pitkiä aikoja heistä erossa. En silläkään uhalla, että rangaistuksena karkaamisesta jouduin aina seuraavalla viikolla tiskaamaan 150 lapsen tiskit, Härkönen naurahtaa.

Mummon ikääntyessä myös veli ja sisko sijoitettiin lastenkotiin. Vaikka sisarukset halusivat palavasti olla yhdessä, kaikki päätyivät eri paikkoihin.

Rakkaus astuu elämään

Suomalaisuuteen Härkönen tutustui ensi kertaa 19-vuotiaana. Ystävä esitteli hänelle Veli-Pekan, 29-vuotiaan salskean suomalaismiehen, joka oli Neuvostoliitossa työkomennuksella.

— Hän vei jalat altani. Tanssitti, katsoi ihanasti.

Elettiin 1980-luvun loppua. Ei ollut tavatonta, että Neuvostoliittoon reissutöihin lähtenyt suomalaismies siirtyi itärajan ylittäessään kuin toiseen todellisuuteen, jossa koti-Suomen arki unohtui.

— Näin kävi myös meille. Hän kertoili isosta talostaan, jonne myös pikkusisarukseni olisivat tervetulleita asumaan. Vasta kun olimme seurustelleet vuoden, hän kertoi vaimostaan ja tyttärestään.

Parin yhteinen Danil-poika oli kuitenkin jo tulossa. Vauvan synnyttyä pieni perhe asettui Pietariin, ja pian Härkönen oppi ensimmäiset suomen sanat.

— Moi ja rähmäkäpälä, joksi Vepe nimitti minua polttaessani itseäni toistuvasti silitysraudalla.

Elämä mullistuu

Vain puolitoista vuotta myöhemmin kaikki muuttui. Veli-Pekka oli käymässä Suomessa, josta saapui suru-uutinen. Kotona oli tapahtunut onnettomuus, ja mies oli menehtynyt. Äidin ja pojan tueksi riensi Emma, vanha ystävä lastenkodista.

— Emma oli silloin ja on sen jälkeenkin ollut perheelleni enkeli. Elämä on aina tuonut eteeni hyviä ihmisiä, joiden avulla olen selvinnyt.

Ennen Danilin syntymää Härkönen oli aloittanut insinööriopinnot korkeakoulussa. Nyt yksinhuoltajan oli opintojen sijaan ryhdyttävä etsimään työpaikkaa.

Neuvostoliitto oli hajoamassa ja maa oli sekaisin, joten työpaikat olivat kiven alla. Kun Härkönen sai paikan suuren firman henkilöstöravintolan kokkina, se tuntui lottovoitolta.

Vielä kerran elämä kuitenkin veti maton jalkojen alta. Kiirehtiessään töihin Härkönen jäi rekan alle ja loukkaantui vakavasti. Arvet ovat yhä jäljellä muistuttamassa onnettomuudesta, josta toipuminen vei kuukausia.

— Eniten muistan valtavan hätäni siitä, miten Danil pärjäisi ilman minua.

Uusi elämä Suomessa

Danilin isän kuoleman jälkeen Härkönen eli yhdeksän vuotta yksin. Vuosituhannen vaihde alkoi jo lähestyä, kun ystävät patistivat häntä etsimään uutta puolisoa. He tarjoutuivat lähettämään ilmoituksen suomalaiseen lehteen. Lopulta nainen suostui.

Ilmoitukseen vastasi lappeenrantalainen Juha Härkönen. Oli hilkulla, ettei tämä tullut torjutuksi saman tien. Syynä oli, että mies kertoi harrastavansa teatteria.

— Ajattelin, että teatteriväki on epäluotettavaa. Jussi alkoi kuitenkin soitella minulle ja hänen äänensä oli niin kaunis, että aloin pehmetä.

Parin kuukauden kuluttua Härkönen hyppäsi junaan ja matkusti Suomeen.

— Vainikkalassa minua vastaan tuli boheemi pitkätukka, joka tuoksui niin kovasti partavedeltä, että rupesin jo katumaan tuloani. Lopulta vierailusta tuli unohtumattoman ihana.

Rakkaus äitiin loppui, velvollisuus jäi

Nyt, 17 vuotta myöhemmin, Härkösten viehättävässä omakotitalossa häärii parin neuvokas ja suloinen tytär, 13-vuotias Lisa. Härkönen on nimennyt kahvilansa hänen mukaansa.

— Lisa on samanlainen valoisa persoona kuin isänsä. Jussi on opettanut minut rakastamaan itseäni ja ilman hänen huumoriaan olisin tullut varmasti jo monta kertaa hulluksi.

Myös Svetlana Härkösen nyt jo aikuinen poika Danil asuu perheineen Lappeenrannassa. Erityistä iloa tuo 2,5-vuotias pojanpoika Aleksei eli Allu.

Kotiutumista helpotti myös aviomiehen sydämellinen suku, joka otti venäläisen miniän alusta asti avosylin vastaan.

— Jos meille tulee riitaa, Jussin vanhemmat ovat minun puolellani, Svetlana Härkönen sanoo hymyillen.

Miten kävi Härkösen äidille ja sisaruksille? Pikkusisko muutti Suomeen. Veli ei selvinnyt, vaan kuoli 15-vuotiaana sähköiskuun kivuttuaan junan päälle. Äiti kuoli vankilassa, jonne joutui useita kertoja.

Svetlana Härkönen tunsi loppuun saakka velvollisuudeksen huolehtia äidistään taloudellisesti.

— Lapsena ja nuorena rakastin häntä kaikesta huolimatta. Kun sain oman lapsen, rakkaus äitiin loppui. En voinut enää ymmärtää kuinka kukaan voi kohdella lastaan niin kuin hän kohteli minua.

SVETLANA HÄRKÖNEN

Syntynyt vuonna 1968 Stupinossa, Moskovan alueella Neuvostoliitossa.

Kahvilayrittäjä.

Muutti Suomeen vuonna 2000.

Työskenteli ennen yrittäjäksi ryhtymistä 12 vuotta leipurina Lappeenrannan teknillisen yliopiston opiskelijaravintolassa.

Asuu Lappeenrannan keskustassa aviomiehensä Juha Härkösen ja tyttärensä Lisan kanssa.

Esikoinen Danil asuu oman perheensä kanssa myös Lappeenrannassa.

Harrastaa käsitöitä, piirtämistä ja saunomista.

Muokattu kello 10.25: Lisätty puuttuva osio tekstin loppuun ja täsmennetty yhtä väliotsikkoa.