Haastetta leikkijöille — Mikkelin Asuntomessualueen leikkipuistosta on tulossa koko kaupungin lasten seikkailupaikka

Kirkonvarkauden asuntomessualueen leikkipuisto on nyt messujen jälkeen kaikkien kaupunkilaisten käytössä. Lapsiperheet ovat jo löytäneet tiensä kaupungin monipuolisimpaan puistoon.

Jaakko Avikainen

Mikko Veijalainen varmistaa Heidi-tyttärensä liukua Kirkonvarkauden leikkipuistossa ja antaa ohjeen: muista katsoa, että toiset ovat ehtineet alta pois.
Mikko Veijalainen varmistaa Heidi-tyttärensä liukua Kirkonvarkauden leikkipuistossa ja antaa ohjeen: muista katsoa, että toiset ovat ehtineet alta pois.

Heizenpuistossa eli Kirkonvarkauden leikkipuistossa käy iloinen hyörinä. Siellä juostaan, hypitään, keinutaan ja ennen muuta kiipeillään. On ensimmäinen messujen jälkeinen sunnuntai ja alueelle pääse nyt ilman pääsylippua.
— Kävimme messuilla. Katsoimme talot, eikä kerinnyt olla leikkipuistossa. Päätimme, että tullaan tänne puistoon lasten kanssa myöhemmin, kertoo rantakyläläinen Jussi Huttunen. Kolmivuotias Aino ja 7-vuotias Aatu ovat löytäneet laitteista kumpikin suosikkinsa.
— Täällä on tekemistä vähän isommillekin lapsille, on koululaisillekin sopivia kiipeilyjuttuja, perheen äiti Henna Huttunen sanoo.
Puolenpäivän aikaan puistossa oli aikuiset mukaan lukien yli kolmekymmentä henkeä. Huttusten mukaan aikaisemmin aamupäivällä leikkijöitä oli vielä suurempikin joukko.
— Varmaan monet ovat lähteneet syömään, Jussi Huttunen arvioi.

Kirkonvarkaudenkadulle puiston viereen on pysäköitynä useita autoja. Useimmat pysäköijistä vaikuttavat tulleen leikkipuistoon. Messualueen asuntokaduilla on hiljaista. Autoja ei liiku juuri lainkaan, ja jalkakäytävillä kävelee yksittäisiä ihmisiä. Heistä ei ota selvää, ovatko tulleet katselemaan aluetta ja taloja, vai ovatko alueen asukkaita.
Mikko Veijalainen on tullut Tupalasta leikkipuistoon kuusivuotiaan Heidin ja pian viisi täyttävän Samun kanssa.
— Kun kävimme messuilla, huomasin tämän puiston. Meidän lapset leikkii yleensä enimmäkseen kotipihalla. Tupalan leikkikentällä ei usein käydä.

Kaituenmäellä asuva Timo Virtanen seuraa nelivuotiaan Viljonsa tasapainoilua nuoran päällä.
— Itse en uskaltaisi noin ohuen nuoran päällä taiteilla.
Virtasen mukaan heidän perheessään suosikkileikkipuisto on ollut sataman puisto. Samalla reissulla on voinut käydä kahvilla. Viljon innostuksesta voi päätellä, että suosikki on ehkä vaihtumassa.
Eräs äiti kiteyttää vanhempien mielipiteen.
— Tämä on enemmän kuin tavallinen leikkipuisto. Tosi mahtava seikkailurata.
Kaupungin päättäjien ja alueen suunnittelijoiden yksi idea oli, että puistot ja puistoalueet ovat messujen jälkeen kaikkien kaupunkilaisten käytössä, eivätkä vain Kirkonvarkauden ympäristössä asuvien ilona. Ainakin leikkipuiston osalta tässä on ilmeisesti onnistuttu.

Osallistu keskusteluun

Länsi-Savo