Kommentti: Syön enemmän kasviksia, vähemmän karkkia — Tavallisesti lupaus kestää noin kuusi päivää

Kommentti: Syön enemmän kasviksia, vähemmän karkkia — Tavallisesti lupaus kestää noin kuusi päivää

Joka päivä heitän yhden tarpeettoman tavaran pois. Kävelen enemmän. Imuroin ahkerammin. Menen aikaisemmin nukkumaan. Syön enemmän kasviksia, vähemmän karkkia. Kiinnitän huomiota rasvojen laatuun, lasken verenpainetta välttelemällä sosiaalista mediaa ja vähentämällä yhteydenottoja Postin asiakaspalveluun.

Aikaisempien vuosien perusteella muistan lupaamani noin kuuden päivän ajan.

Hyvät aikeet karisevat pian, koska omien tapojen ja rutiinien muuttaminen on vaikeaa. Tarvitaan hyvä kannustin.

Mitä iloa on vaikka siitä, ettei syö enää karkkia? Tämä on etenkin keski-ikäisten naisten ongelma.

Karkit sisältävät sokeria ja elintarvikelisäaineita. Ne turvottavat vatsaa. Siitä seuraa sekä henkisesti että fyysisesti kamala olo. Mutta karkin syöminen aiheuttaa myös paljon mielihyvää.

Motivaatio? Kannustin? "Mitä se kenellekään kuuluu, millainen minun vatsani on. Viisi viikkoa ilman karkkia, enkä ole laihtunut yhtään. Turhaan kärsin!"

Ja niin taas käsi hakeutuu karkkipussille, jos sellainen on lähettyvillä.

Kun teki hirveästi mieli röökiä, oikein kieriskelin riippuvuuden tunteessa.

Olemme tapojemme orjia. Se johtuu tiedemiesten mukaan aivoistamme, tarkemmin sanottuna tyvitumakkeesta. Olemme opettaneet aivomme tapoihimme.

Psykiatrit selittävät ilmiötä sillä, että vanhan tavan avulla tunnemme ja tunnistamme itsemme.

Jotta muutos onnistuu, siihen pitää valmistautua. Asiantuntijat antavat hyviä neuvoja. "Pienillä askelilla, aseta tavoite, hyväksy hetkellinen epäonnistuminen ja jatka siitä vahvempana kuin ennen. Perustele itsellesi."

Uuden opettelusta ja vanhojen tapojen tarkkailusta voi tehdä numeron. Siis tunnista tapa ja sen nostattama tunne.

Muistan, kun lopetin tupakanpolton vuosia sitten. Yhtenä päivänä tumppasin viimeisen kerran ja sanoin ääneen: "Nyt en tarvitse sinua enää." Päätin suhteen kerralla enkä ole jäänyt sitä kaipaamaan.

En kertonut kenellekään — eikä kukaan huomannut, että en käynytkään tupakkahuoneessa (kyllä, ennen vanhaan työpaikoilla oli sellaisia).

Kun teki mieli mennä, kävelin koppia kohti, mutta ohitin sen. Kun teki hirveästi mieli röökiä, oikein kieriskelin riippuvuuden tunteessa. Tein jotain muuta sen sijaan. Yleensä söin — karkkia. Lihoin kahdeksan kiloa, mutta enpä polta enää!

Suurin este lupausten toteuttamiselle ja uuden opettelulle on laiskuus. Mutta kuten Sofia Hako sanoi haastattelun aikana: keksi kaikki mahdolliset tekosyyt, kirjoita ne vaikka paperille ja lähde sitten liikkumaan.