Haukivuoren festarihistoria saa heinäkuussa jatkoa: Hummeri Häppenin -tapahtumassa esiintyvät muun muassa Neljä ruusua ja Petri Nygård

Arvaamattomalta kesäsäältä suojaudutaan tapahtumassa festivaaliteltan avulla.

Antti Varonen

Neljä ruusua esiintyi Puruvesi Popissa Kerimäellä vuonna 2017. Kuvassa laulaja Ilkka Alanko ja kitaristi Petteri "Kode" Koistinen.
Neljä ruusua esiintyi Puruvesi Popissa Kerimäellä vuonna 2017. Kuvassa laulaja Ilkka Alanko ja kitaristi Petteri "Kode" Koistinen.

Haukivuorella on pitkät perinteet kesäisten musiikkifestareiden pitopaikkana. Ensi kesänä kajahtaa jälleen, kun ensimmäistä kertaa järjestettävä Hummeri Häppenin valtaa ravintola Hummeripojan alueen kolmeksi päiväksi 2.–4. heinäkuuta.

Kunakin päivänä tapahtumassa esiintyy kolme artistia tai kokoonpanoa, eli yhteensä esiintyjiä on yhdeksän.

Ensimmäinen tapahtumapäivä torstai on pyhitetty ysäriteemalle. Silloin esiintyvät ainakin Aikakone ja Waldo’s People. Perjantain tähän mennessä julkistetut esiintyjät ovat räppäri Petri Nygård ja legendaarinen Neljä ruusua.

Lauantaina lavalle nousevista musisoijista ovat tällä hetkellä tiedossa pop-rock-yhtye Clifters sekä raskasta metallia tarjoileva Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus.

Teltta suojaa kesäsäältä

Tapahtuman järjestäjät ovat halunneet minimoida kesärientojen perivihollisen eli huonon sään vaikutukset tapahtumaan. Hummeri Häppenin pidetään ravintolan alueelle pystytettävässä festivaaliteltassa.

— Haluan korostaa sitä, että sääriskiä ei ole, sanoo ravintola Hummeripojan yrittäjä Aimo Hassinen tapahtuman tiedotteessa.

Tapahtumaa järjestää vastikään perustettu Iivents Oy, ja bändivastaavana toimii aikoinaan Hummeripoikarockin järjestäjiin kuulunut Viljo Ikävalko. Järjestäjien mukaan Hummeri Häppenin onkin jatkumoa vuosina 2003–2016 järjestetylle Hummeripoikarockille.

— Tämä on tavallaan tuttu juttu, mutta aikaisempia, puhtaita rock-tapahtumia monipuolisempi ja huomattavasti suurempi, Hassinen kertoo tiedotteessa.

Tapahtuma on kielletty alaikäisiltä.

Juttua täydennetty 12.12. klo 11.54: Lisätty kuvatekstiin tieto, että Puruvesi Pop -tapahtuma pidettiin Kerimäellä.