Kehitysvammaisille suunnattu Hyppy! -tapahtuma on osoittautunut menestykseksi ja se siitä halutaan valtakunnallinen festivaali Työväen näyttämöpäivien tapaan

Mikkelin teatterin ovet ovat avoinna tapahtumalle myös tulevaisuudessa. Hypystä halutaan tehdä valtakunnallinen teatteriviikonloppu.

Vesa Vuorela

Hyppy! -tapahtuman tunnelmasta saa positiivista energiaa moneksi viikoksi.

Neljästi Mikkelin teatterissa järjestetty Hyppy! -tapahtuma on osoittanut, että kehitysvammaisten omalle teatteritapahtumalle on olemassa selkeä tilaus ja että Mikkelin teatterilla on rahkeet ja puitteet sellaisen toteuttamiseen.

Siksi ei ole yllätys, että tapahtuma halutaan vakinaistaa ja laajentaa valtakunnalliseksi, viikonlopun mittaiseksi teatterifestivaaliksi — Työväen näyttämöpäivien tyyliin.

Jotta se olisi mahdollista, on tapahtuman taustalle tarkoitus perustaa oma kannatusyhdistys, kertoo monipalvelukeskus Savosetin johtaja Jenni Rytkönen.
Kehitysvammaisille suunnattu teatteritapahtuma on ainutlaatuinen, eihän kukaan muu järjestä vastaavaa Suomessa.

Vesa Vuorela

Hyppyynsä valmistautumassa Sanna Kontinen, vasemmalla ja Riikka Sysmäläinen, oikealla. Savosetin johtaja Jenni Rytkönen on ollut valmistelemassa yhdistyksen perustamista tapahtuman tueksi.

— Esiintyjät alkavat odottaa Hyppyiltaa heti kesän jälkeen. Koko syksyn ja talven jatkunut odotus ja työ huipentuvat tapahtumaan ja sen jälkeiseen fiilistelyyn, Rytkönen sanoo.

Neljäs Hyppy! esitettiin tiistai-iltana suurella näyttämöllä täydelle katsomolle. Mukana oli esiintyjiä Savosetistä, Etelä-Savon tanssiopistosta, ammattiopisto Spesiasta, imatralainen Hurja Joukko sekä Kalevankankaan koulun Taiturit.

Vammaisuus on ominaisuus, ympäristö määrittelee erilaisuuden. — Janne Syrjäläinen

Ennen esityksiä Hypyn! taustalla vaikuttavat ihmiset kokoontuivat keskustelutilaisuuteen. Paikalla olivat muun muassa Janna Jänis ja Olga Juntunen helsinkiläisestä perhekeskus Mariasta. He haluaisivat osallistua ryhmineen tapahtumaan ensi vuonna.

Tulla nähdyksi muutenkin kuin vammaisena

Hyppyä! käynnistämässä ollut näyttelijä Katriina Honkanen on muistuttanut, miten tärkeää on voida olla katseen kohteena muusta syystä kuin kehitysvammaisuutensa takia.

Tänä vuonna nähty Hurja Joukko on imatralaisten yhteinen ylpeydenaihe ja esiintyy säännöllisesti kaupungin tilaisuuksissa. Mikkelissä 15—60 -vuotiaista harrastajista koottu ryhmä esitti ohjaaja Heini Vesterisen käsikirjoittaman näytelmän Onni — elää Imatralla.

Taiturit ovat Kalevankankaan koulun erityisryhmiä, ja olleet mukana Hyppy! -tapahtumissa alusta alkaen. Tukea teatteriesitysten valmistamiseen koululla on saatu teatterikuraattori Jimmy Asikaiselta tiimeineen.

Vesa Vuorela

Neljännen Hyppy! -tapahtuman työryhmää Mikkelin teatterilla tiistai-iltana.

— Vammaisuus on ominaisuus, ympäristö määrittelee erilaisuuden. Teatteri ei syrji. Kalevankankaan koulu arvostaa tätä yhteistyötä ja on jatkossakin mukana Hypyssä, linjaa rehtori Janne Syrjäläinen.

— Muistan, kun ensimmäisen kerran osallistuin tapahtumaan. En varmaan koskaan ole taputtanut niin kovaa katsomossa kuin silloin.

Keskustelutilaisuudessa pohdittiin myös pakollisia raha-asioita. Viime vuoden festivaaliin oli esimerkiksi ilmoittautunut tamperelaisryhmä, joka joutui jättämään odotetun tapahtuman väliin, koska ei saanut rahoitusta bussin vuokraamiseen. Tänä vuonna julkista tukea saatiin jo jonkin verran.

Mikkelin teatterin johtaja Aleksander Anria kertoo heidän olevan mukana jatkossakin Hyppy-toiminnassa ja näyttämö täyttynee taas vuoden päästä keväällä.

— Meillä on huomattu, miten näyttämön ja katsomon välinen raja hälvenee ainutlaatuisella tavalla, kun hyppääjät astuvat lavalle.