Etelä-Savon Moves-aluetapahtuma on parin sadan tanssijan katselmus – Osallistujia tulee tanssikouluista ja voimisteluseuroista

Etelä-Savon tanssiopiston rehtori Fanny Gurevitsch odottaa vauhdikasta ja tapahtumantäyteistä viikonloppua.

Jaakko Avikainen

Suomen Nuoriso-opiston opiskelijoita palaverissa Etelä-Savon tanssiopiston toimistossa. Kaikki alkaa olla valmista viikonlopun tapahtumaa varten.
Suomen Nuoriso-opiston opiskelijoita palaverissa Etelä-Savon tanssiopiston toimistossa. Kaikki alkaa olla valmista viikonlopun tapahtumaa varten.

Etelä-Savon Nuori kulttuuri Moves -aluetapahtuma järjestetään Mikkelissä ensi viikonloppuna. Lauantain ja sunnuntain aikana Paukkulanmäelle kerääntyy pari sataa tanssin harrastajaa esittelemään taitojaan.

Katselmukseen osallistuu tällä kertaa hulppeat 29 tanssiryhmää, joista nelihenkinen raati valitsee jatkoon pääsijät. Heitä odottaa Pohjoismaisen suurin tanssitapahtuma, Sottiisi Moves, Tampereella kesäkuun puolivälissä.

Etelä-Savon tanssiopiston rehtori Fanny Gurevitsch hymyilee leveästi, sillä odotettavissa on vauhdikas ja tapahtumantäyteinen viikonloppu.

– Tällaisessa tapahtumassa on valtava pöhinä. Minusta on erityisen ihanaa, että nuorille tarkoitettua tapahtumaa on tekemässä joukko nuoria.

Se tarkoittaa, että Moves-aluetapahtuman järjestelyistä vastaavat yhteistyössä Etelä-Savon tanssiopisto ja Suomen Nuoriso-opisto taustatukenaan valtakunnallinen Nuori kulttuuri -organisaatio.

Tapahtumajärjestämisen käytännön opiskelua

Jaakko Avikainen

Kolme vuotta sitten järjestettyyn Nuori kulttuuri -tanssitapahtumaan osallistuivat muun muassa Faisa Ahmed, Wilma Taavitsainen, Elisa Manninen, Lotta Karhunen, Jenni Palhokumpu ja Siiri Huotelin Etelä-Savon tanssiopistosta.
Kolme vuotta sitten järjestettyyn Nuori kulttuuri -tanssitapahtumaan osallistuivat muun muassa Faisa Ahmed, Wilma Taavitsainen, Elisa Manninen, Lotta Karhunen, Jenni Palhokumpu ja Siiri Huotelin Etelä-Savon tanssiopistosta.

Käytännön järjestelyjä Paukkulan puolelta on ollut toteuttamassa kymmenhenkinen ryhmä nuoriso- ja yhteisöohjaajaopiskelijoita.

– Me olemme ensimmäisen vuoden opiskelijoita ja olleet mukana tapahtuman valmisteluissa tammikuusta lähtien, kertoo Janita Laasonen.

Kyse on tapahtumajärjestämisen käytännön opiskelusta, jossa he ovat joutuneet omaksumaan paljon uutta lyhyessä ajassa. Opiskelijat ovat tehneet kaikkea mahdollista valokuvauksesta mainosten jakamiseen ja lupahakemusten täyttämiseen.

Tällaisessa tapahtumassa on valtava pöhinä. — Fanny Gurevitsch

– Olemme tehneet tapahtumalle myös esimerkiksi turvallisuussuunnitelmia. Vasta kaksi viikkoa sitten saimme tietää, paljonko tänne on tulossa väkeä. Se oli positiivinen yllätys, kertoo Sanna Luukkonen.

– Mielettömän ihanaa, että nuorille järjestetään tällaista ja että osallistujia on ilmoittautunut näin paljon.

"Edelliskerrasta jäi hirveän hyvä fiilis"

Etelä-Savon tanssiopiston rehtori Fanny Gurevitsch.
Etelä-Savon tanssiopiston rehtori Fanny Gurevitsch.

Osallistujia Moves-tapahtumaan tulee Mikkelin lisäksi Mäntyharjusta, Savonlinnasta, Jyväskylästä ja Kuopiosta.

Nuori kulttuuri -tapahtumat järjestetään vuosittain, mutta niin, että vuorovuosina katselmuksissa keskitytään teatteriin, musiikkiin ja tanssiin.

– Järjestimme tanssin aluetapahtuman myös kolme vuotta sitten ja siitä jäi kaikille hirveän hyvä fiilis. Se polkaistiin pystyyn todella nopeasti. Nyt aikaa on ollut hyvin ja apuna valtakunnallinen verkosto. Odotukset ovat korkealla, Gurevitsch kertoo.

Raadissa palautetta antavat tanssinopettaja AMK Eveliina Pilke, tanssija Mitja Pilke, koreografi ja tanssija Kira Riikonen sekä näyttelijä Tuukka Jukola.

Nuori kulttuuri -toiminnan ajatuksena on rohkaista ja kannustaa nuoria kulttuurin harrastamiseen. Siksi Moveskaan ei ole kilpailu, vaan katselmus.

Katselmuksen esitykset ovat yleisölle avoimia. Paukkulan Artium-salissa tanssitaan lauantaina 7.3. kello 13.15 alkaen ja sunnuntaina 8.3. kello 10 alkaen. Ryhmien esitysten välissä on tauot, joiden aikana raati antaa palautteensa osallistujille.

Moves 2020 Etelä-Savo

Esitykset viikonloppuna

Lauantaina 7.3.

Ryhmä 1 klo 13.15 – 14

Ryhmä 2 klo 16–16.45

Ryhmä 3 klo 18.30 – 19

Sunnuntaina 8.3.

Ryhmä 4 klo 11.15 – 12

Ryhmä 5 klo 13.45–14.30

Päätöstilaisuus klo 16.45